Runoilija Pasi Karjalainen. Foto: Johanna Dickson/SR Sisuradio

Kolme ruotsinsuomalaista runoilijaa pääsi mukaan Suomessa julkaistavaan antologiaan

"Makaan hiekalla omiin nahkoihini kietoutuneena"
1:17 min

Lauantaina Suomessa julkaistavassa Sokeria Viinissä-runoantologiassa on mukana kolmen ruotsinsuomalaisen runoilijan teoksia.

Yksi heistä on göteborgilainen Pasi Karjalainen, joka keväällä voitti Ruotsin Suomalainen-lehden järjestämän runokilpailun.

- Kiva ja miellyttävä juttu, että runot ovat löytäneet tiensä lukijoiden maailman, hän sanoo.

Kuinka kauan olet kirjoittanut runoja?

- Sanon niin kuin Rolling Stonesin Keith Richards. Kaikki mitä he soittavat on sellaista, mitä he ovat jossain aiemmin kuulleet. Sama juttu on minulla, kaikki mitä kirjoitan, olen joskus kuullut. Periaatteessa voisi sanoa, että olen kirjoittanut runoja koko ikäni.

Lahden Runomaraton ry:n kesällä järjestämän Makuja ja Nautintoja-runokilpailun ruotsinkielisten runojen sarjan voitti ruotsinsuomalainen Raimo Sillanpää, jonka runo löytyy myös lauantaina Lahden Kätevä, Tekevä ja Lukeva-messuilla julkaistavasta Sokeria Viinissä-runoantologiasta. Uppsalassa asuvan Liisa Laineen kaksi suomenkielistä runoa on myös päässyt kirjaan mukaan.

Lahden Runomaraton ry:n valtakunnalliseen kilpailuun osallistui lähes 900 runoa, joiden joukosta valittiin Sokeria Viinissä-runoantologian runot.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".