Suomalaisen kaupan pitäjä Jari Jääskö Boråsista.
Länsi-Ruotsin Sisuradio

Uudenvuodentinoja ja joulukinkkuja kysytään jo nyt

"Ensimmäinen kinkkutilaus tuli jo kolme viikkoa sitten"
3:50 min

Monen mielestä kauppojen joulumarkkinointi käynnistyy turhan aikaisin. Mutta on niitäkin, jotka ovat liikkeellä ajoissa. Boråsissa suomalaista kauppaa pitävän Jari Jääskön mukaan jo nyt häneltä kysytään joulutorttuja - ja jopa uudenvuodentinoja.

Mutta kaikkein ensimmäiseksi liikkeelle ovat Boråsissa lähteneet kinkunsyöjät.

- Olen saanut jo viisi kinkkutilausta. Ensimmäinen tuli jo kolme viikkoa sitten. Ja tällä viikolla on tullut jo kaksi.

Jari Jääskön mukaan kinkkutilauksia ei yleensä tule aivan näin aikaisin, vaan vasta nyt marraskuun alussa.

"Mutta nyt tuli jo lokakuun puolivälissä. Se oli kyllä ajoissa. Mutta hän halusi juuri sitä harmaasuolattua kinkkua Suomesta."

Joulutorttuja kaivataan jo nyt

Kinkkutilaukset pitää kauppiaan mukaan lähettää Suomeen 15. marraskuuta mennessä. Muita tilauksia hän ei pysty ottamaan, sillä kaupan pieniin tiloihin ei ole mahdollista varastoida niin paljon tavaraa kuin tarvetta olisi.

Mutta myös muita jouluruokia on jo kysytty.

– Joulutorttuja on alettu kysyä. Niitä olisi haluttu jo viime pyhän aikana, nauraa Jääskö.

Vuoden paras myyntisesonki

Myös vuodenvaihteen perinteiseen juhlintaan on alettu varautua.

– Sitten on kysytty myös niitä uudenvuodentinoja. Ruotsalaisetkin kysyvät niitä. Hekin ovat oppineet tämän suomalaisen perinteen.

Jari Jääskölle joulukauppa on vuoden tärkein ja suurin sesonki myynnillisesti. Hyvinä kakkosina tulevat pääsiäinen ja juhannus.

– Joulu on kaikkein paras myyntiaika.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".