Tuhannet ihmiset kokoontuivat juhlimaan jo perjantai-iltana heliumpallojen alle.Kuva/ Foto: TT

Berliini juhlii muurin murtumista

Saksan pääkaupungissa Berliinissä on alkanut kolme päivää kestävä juhlinta Berliinin muurin murtumisen 25-vuotispäivän kunniaksi.

Perjantaina Neuvostoliiton viimeistä johtajaa Mihail Gorbatšovia kunnioitettiin roolistaan muurin murtusimessa. Hän oli itse paikalla ja hänelle avattiin muistolaatta Checkpoint Charlie-ylityspaikalle. 

Gorbatsovin perestroika-politiikka avasi tietä muurin murtumiselle ja kylmän sodan päättymiselle.

15 kilometrin palloketju

Juhlaviikonlopun kunniaksi noin 8 000 valaistun valkoisen heliumpallon ketju reunustaa 15 kilometriä pitkän matkan reittiä, jolla aikoinaan oli muuri. Muuri jakoi kaupungin 28 vuoden ajan.

Pallot päästetään taivaalle sunnuntaina 9.11 muurin murtumisen 25-vuotispäivänä.

Silloin Brandenburgin portilla pidetään kansanjuhla, johon odotetaan ainakin kahta miljoonaa ihmistä.

Palloketjun varrella on useita muurin murtumiseen liittyviä näyttelyjä ja tapahtumia ja reitillä järjestetään myös opastettuja kierroksia.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".