Vela ja perhe lähtemässä kotiin. Vela och hennes familj säger hej då. Kuva/Foto: Cate Larsson
Vela ja perhe lähtemässä kotiin. Vela och hennes familj säger hej då. Kuva/Foto: Cate Larsson
Keski-Ruotsin Sisuradio

Milanovan perhe sai tarpeeksi rahaa kokoon jo ennen joulua

Kerjäläiset palasivat kotiinsa
3:47 min

Cate Larsson kertoo, että Vela ja perheensä ovat pääseet lähtemään kotiinsa Bulgariaan Västeråsin kaduilta kerjäämästä. He tulivat kiittämään ja hyvästelemään Larssonit.

Kaksi viikkoa sitten kerroimme Bulgarian viisihenkisestä romaniperheestä, joka tuli syyskuun puolessa välissä Västeråsiin ja elätti itsensä kerjäämällä.

Silloin perhe epäili, että kestäisi noin jouluun asti, ennenkuin he saisivat sen verran rahaa kasaan, että voisivat palata kotiin, Vidiniin, Bulgarian luoteisosaan.  

Nyt Vela ja Ivailov Milanovan perhe on lähtenyt kotimatkalle, vahvistaa Cate Larsson:

"He olivat niin kiitollisia, painelivat kädellä sydäntään ja kiittelivät. Nyt he halusivat palata, että lapset pääsevät kouluun."

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".