Bild på den kraschade ambulansen från polisens förundersökning. Foto: Polisen
Bild på den kraschade ambulansen från polisens förundersökning. Foto: Polisen

Pitkät työvuorot vaarana niin potilaille kuin ambulanssihoitajille

"Emil Linnell -tapauksen jälkeen suuri muutos."
5:14 min

Ambulanssisairaanhoitajien työaika voi olla enimmillään jopa 24 tuntia. Työvuorot ovat nykyisin rasittavampia, koska hälytyksiä tulee öisin entistä enemmän, kertoo ambulanssisairaanhoitajien valtakunnallisen yhdistyksen puheenjohtaja Janne Kautto.

Kautto ei itse tee enää vuorokauden mittaisia työvuoroja, mutta käytäntö on edelleen voimassa monin paikoin ympäri Ruotsia. Kauton mukaan monta kertaa koko vuorokauden vuoro toimi oikein hyvin. Yöllä on pystynyt nukkumaan kuusikin tuntia, ja on saanut olla omassa rauhassa.

– Se vaatii kuitenkin sen, että on rauhallinen päivä, ja että on saanut syödä ja huilata työvuoron aikana.

Vuorokauden vuoro toimi Kauton mukaan hyvin vielä kymmenen vuotta sitten. Pari vuotta sitten kohun nostattaneen Emil Linnell -tapauksen jälkeen Ruotsin ambulanssihoidossa tapahtui kuitenkin suuri muutos, Kautto kertoo. 23-vuotiaan miehen kuolemantapaus eteni lopulta oikeuteen. Mies oli halunnut ambulanssin paikalle, mutta hänen pyyntöönsä ei vastattu.

– Jotakin tapahtui Ruotsin ambulanssihoidossa, varsinkin SOS Alarmin puolella. Työmäärä lisääntyi aivan uskomattoman paljon. Hälytysten määrä on noussut monin paikoin Ruotsissa yli 40 prosenttia.

Monet valittavat väsymyksestä

Tämä tarkoittaa Kauton mukaan sitä, että työtä on niin paljon enemmän, ettei 24 tunnin työvuoro enää toimi samalla tavalla kuin ennen.

Muutosta on kuitenkin Kauton mukaan luvassa.

– Monet maakäräjät ovat päättäneet, etteivät he halua enää 24 tunnin työvuoroja, ja ne on jaettu kahteen osaan.

Monin paikoin työvuoroaikataulu on muutettu siten, että vuoroja tehdään samalla tavalla kuin palokunta. Tämä ei ole varsinaisesti auttanut – pitkät yöt ovat edelleen raskaita.  

– Se ei toimi meillä samalla tavalla. Palomiehet nukkuvat suuremman osan öistä ja me ajamme oikeastaan suuremman osan öistä. Nyt on tilanne mennyt niin pitkälle, että monet ovat kertoneet melkein nukahtaneensa ajaessaan.

Tärkeä oikeustapaus perjantaina

Kauton mukaan jotain on pakko tehdä asian muuttamiseksi. Se kuinka nopeasti muutos tapahtuu riippuu pitkälti siitä, mitä tapahtuu perjantaina (28.11.). Silloin oikeudessa annetaan tuomio lähellä Trollhättania sattuneessa onnettomuudessa, jossa ambulanssia kuljettanut hoitaja nukahti rattiin ja ajoi ulos tieltä 23 tunnin työrupeaman jälkeen.

Ambulanssihoitajien ammattiliiton mielestä tämä johtui juuri siitä, että pitkä työaika johti väsymykseen. Liitto haluaa vuorokauden työvuoroista eroon. Työnantajapuolena oikeustapauksessa on Länsi-Götanmaan alueen maakäräjät.

– Jos ei tule langettavaa tuomiota, se ei ole meidän kannalta hyvä. Silloin keskustelu tulee katoamaan, Kautto sanoo.

Väsymyksen vuoksi vaarassa eivät ole vain ambulanssisairaanhoitajat vaan luonnollisesti myös potilaat.

– Se on minun mielestäni suurin ongelma. Potilaan hoito on meille tärkein kysymys, ja jos on väsynyt, ei pysty tekemään hyviä päätöksiä.

Kautto muistuttaa, että ambulanssisairaanhoitajien täytyy tehdä nopeita päätöksiä siitä, miten paljon lääkkeitä pitää antaa ja millä tavalla potilasta hoidetaan.

– Meitä on usein kaksi henkilöä, ja jos molemmat ovat väsyneitä, päätökset eivät ole hyviä. Sen tietää itsekin kuinka hyviä päätöksiä tekee keskellä yötä jos herää.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".