Foto: Marlene Eriksson/TT samt Heiko Junge/TT.
Foto: Marlene Eriksson/TT samt Heiko Junge/TT.

Ruotsi ei kiellä kerjäläisiä kuten Norja

Ruotsin ja Romanian sosiaaliministerit puivat perjantaina sitä, miksi Ruotsiin saapuu suuria määriä kerjäläisiä Romaniasta. Samalla kun ministerit istuivat Rosenbadissa, istui hallituskanslian ulkopuolella kourallinen kerjäläisiä lumihangessa.

Neuvotteluissa ei päästy sen pidemmälle, kuin että Ruotsi lupasi asettaa kansallisen koordinaattorin puimaan kysymystä. Yhteistyö vaikuttaa nihkeältä, sillä Romanian sosiaaliministerillä ei ollut aikaa vierailla Tukholman alueen kerjäläisten majapaikoissa. Hänen käsityksensä romanien tilanteesta kotimaassaan poikkeaa myös täkäläisestä. Ministerin mukaan romaneja ei syrjitä kotimaassaan.

Norja kieltää lailla

Norjan hallitus haluaa kieltää kerjäämisen lailla. Norjan hallitus on lähettänyt lakiehdotuksen pikaiselle lausuntokierrokselle. Oikeistopuolueesta ja maahanmuuttokriitisestä edityspuolueesta koostuva Norjan hallitus aikoo saada esityksensä läpi maan keskustapuolueen tuella.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".