Suomen keskustan kannatus huippulukemissa

Suomen keskustalla menee lujaa
1:34 min

Suomessa valmistaudutaan huhtikuun eduskuntavaaleihin. Tuoreimpien mielipidetiedustelujen mukaan nykyisten hallituspuolueiden suosio on laskenut. Sen sijaan hirmuisen kirin on tehnyt oppositiossa oleva keskusta.

Keskusta teki vuoden 2011 vaaleissa huonoimman vaalituloksen sitten vuoden 1917. Nyt tilanne näyttää täysin toiselta. Puolueen kannatus on noussut gallup gallupilta ja on reilut 26 prosenttia. Eroa seuraavana tulevaan sosiaalidemokraatteihin on jo yhdeksän prosenttiyksikköä.

Keskusta on saanut rauhassa kasvaa oppositiossa

--Keskusta on uudistanut johtoaan ja he ovat saaneet kasvaa oppositiossa. Monet ovat myös sitä mieltä, että keskustan vahvistuminen on hallituksen heikkoutta, selittää erikoistutkija Ville Pitkänen Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksesta.

Keskustan suosio on rokottanut kaikkia muita suuria puolueita. Viimeisimmässä Ylen teettämässä mielipidetiedustelussa kokoomuksen kannatus oli pudonnut reiluun 16 prosenttiin ja sosiaalidemokraattien 17:ään. Ville Pitkänen pitää syynä hallitusvastuuta.

Hallitusvastuu on painanut kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien harteita

- Hallitus on ollut koko syksyn ajan hyvin vaikeissa asetelmissa ja näyttänyt ulospäin aika ristiriitaiselta eikä monia suuria hankkeita ole saatu maalin saakka. Tämä kaikki heijastuu negatiivisesti hallituspuolueiden kannatukseen, Pitkänen sanoo.

Perussuomalaisten jytky on muisto vain

Myös viime vaaleissa jytkyvoiton tehneiden perussuomalaisten kannatus on laskenut. Puoluetta kannattaa tällä hetkellä 14,8 prosenttia äänestäjistä. Muiden puolueiden kannatus on säilynyt viime vaalien tulokseen verrattuna kutakuinkin ennallaan.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".