Åmålin kielikahvilassa on viihtyisää.Kuva:Ulla Rajakisto
1 av 3
Kielikahvilassa on hyvä "fika"
Åsa Bodmark.Kuva:Ulla Rajakisto.
2 av 3
Åsa Bodmark
Länsi-Ruotsin Sisuradio

Åmålin kielikahvilassa kuultua

Samverkan on vilkas tapaamispaikka
7:45 min

Kielikahvila aloitettiin pienellä projektilla lähes parikymmentä vuotta sitten. Mutta kaikki ei loppunutkaan projektin päätyttyä, vaan nyt kunta tarjoaa tilat ja poliittinen päätös takaa vapaaehtoistoiminnan jatkuvuuden.

Paljon on projekteja ja isoja haaveita, jotka usein jäävät siihen, kun projekti päättyy. Mutta ei Åmålissa, sillä nykyisin Åmålin keskustassa sijaitseva Samverkan on vilkas tapaamispaikka. Se on vapaaehtoiskeskus eri kulttuureille ja ihmiselle kohdata ja oppia uusia asioita yhdessä, niin että hyviä asioita tapahtuu.

Pienestä aloitettiin lähes parikymmentä vuotta sitten, kertoo Åsa Bodmark, joka on itsekin ollut mukana jo hyvän aikaa ja kertoo, että kaikki ovat tervetulleita mukaan vapaaehtoistyöhön. Hän sanoo, että suuri kiitos onnistumisesta kuuluu poliittisille päättäjille, jotka huolehtivat toiminnan vakinaistamisesta päätöksellään. Nyt "Åmålsmodellen" on kiitelty toimintamalli. Kunta tarjoaa tilat ja vapaaehtoisia riittää, peräti noin 400 henkeä ja 60 eri yhdistystä on toiminnassa mukana.

Åsa Bodmark vetää osaltaan muun muassa kielikahvilaa, torstaisin naisille ja keskiviikkoisin kaikille, ja silloin on se FIKA!

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".