Kuva: Jonas Ekströmer / TT
Kuva: Jonas Ekströmer / TT

Saamelaisten kansallispäivää vietetään neljässä maassa

"Suomen Melodifestivaalissa kolme saamelaista"
1:43 min

6.2. vietetään saamelaisten kansallispäivää Ruotsin lisäksi Venäjällä, Norjassa ja Suomessa. Pitkään saamelaiskulttuurin säilymisen puolesta töitä tehneen Johannes Maraisen mukaan saamelaiset näkyvät yhteiskunnassa nyt monin paikoin.

Viime vuonna saamelainen kulttuuri oli vahvasti esillä Uumajan ollessa Euroopan kulttuuripääkaupunkina. Johannes Maraisen mielestä tietoisuus saamelaisista on kuitenkin kasvanut vain vähän.

– Olin kyllä odottanut enemmän. Mutta nyt on Suomen Melodifestivaalissa kolme saamelaista myötä, ja Ruotsissa yksi. Saamelaiset näkyvät monin paikoin nyt.

Marainen toteaa myös että Norjassa saamelaisilla on enemmän vaikutusvaltaa kuin Ruotsissa.

– Kyllä, ja Suomessa myös.

Lisää

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".