Almedalen 2015 päiväkirjana

"Seurapiiritoimittaja" neuvoo: Näin pääset piireihin Almedalenissa

9:50 min

Sisuradion "seurapiiritoimittaja" Marika Pietilä teki tänään mahdottomasta mahdotonta ja sai kolme vuorokauden superminglauksen jälkeen hankittua itselleen lipun Almedalenin tärkeimmäksi rankattuun minglaukseen.

Sunnuntaina Sisuradion oma "seurapiiritoimittaja" Marika Pietilä otti haasteen vastaan. Hänelle annettiin kuulemma mahdoton tehtävä hankkia lippu koko Almedalenin tärkeimmäksi rankattuun kontaktienluomistapahtumaan Dagens Median Dj Battleen. Monien mutkien kautta Marika esiteltiin lopulta jopa Dj Battlen pitävän ravintolan toimitusjohtajalle ja omistajalle, mutta lippu herui lopulta aivan toista tietä.

Ruotsinsuomalaisia tapaamisia

Keskiviikkona Marika tapasi myös joukon ruotsinsuomalaisia ja keskusteli siitä, miten Almedalen on viime vuosina muuttunut. Muutokset ovat ruotsinsuomalaisten vastaajiemme mukaan olleet pieniä, mutta muutama pointti tuli kuitenkin esiin:

  • Väkeä on tänä vuonna vähemmän kuin parina viime vuonna.
  • Etenkin asinatuntijoita on vähemmän, kun taas pomot ja johtajat matkustavat entiseen tahtiin - voi siis kysyä, onko Almedalenista tulossa entistä enemmän eliitin juhlaa.
  • Pienemmät puolueet ovat tänä vuonna päässeet ääneen viime vuotta paremmin, jolloin vaalivuoden takia Almedalen oli lähinnä blokkien pääpuolueiden taistoa.
Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade ljud i menyn under Min lista