Kesä on monelle vanhukselle yksinäistä aikaa

3:17 min

Kesäisin vanhusten yksinäisyys saattaa kasvaa, kun ystäväpalvelun kautta saadut uudet ystävät lähtevät lomille lataamaan pattereitaan. Pirkko Lahti Vuorio on poikkeus.

- Oisko kerran kahdessa viikossa? miettii Suomi-kodin asukas Raili Saharla tapaamisten toistuvuutta.

- Kahdesta neljään viikkoon on se väli. Jos olen sairas tai olen matkoilla, voi mennä jopa viiteen viikkoon, arvioi Pirkko Lahti Vuorio.

Tuleeko kesäaikana tapaamisiin muutos? Pääsetkö, Pirkko, tänne yhtä usein kesäisin kuin talvisinkin?

- Pääsen ihan yhtä usein ja mielelläni tulen tänne. Pääsemme kesällä paremmin ulos. Kun kesällä on hyvät ilmat, on ihan mukava mennä ulos, kertoo Pirkko.

85-vuotias Raili Saharla "peri" Pirkko Lahti Vuorion ystäväkseen. 69-vuotias Pirkko oli aiemmin käynyt tapaamassa Suomi-kodin toista asukasta. Kun tämä kuoli, alkoi Pirkko käydä Railin luona. Tutustuminen oli mutkatonta.

- Hetipaikalla, ei siinä ollut mitään miettimistä, sanoo Raili.

- Heti oli kuin oltaisiin aina tavattu ennenkin. Ja se on aika hyvin mennyt, uskoo Pirkko.

Pirkko Lahti Vuorio tekee ystävätyötä aatteellisesti Tukholman suomalaisen seurakunnan kautta. Seurakunnan ystäväpalvelu on viime vuosina vähentynyt, arvioi Lahti Vuorio.

- Meillä on ennen ollut paljon enemmän. En tiedä, paljonko seurakunnalla on enää ystävätoimintaa. On paljon, jotka eivät edes kuulu suomalaiseen kirkkoon.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade ljud i menyn under Min lista