Tältstad med UNHCR:s emblem på tälttaken
Esimerkiksi Syyriasta paenneista yli neljästä miljoonasta ihmisestä 95 prosenttia asuu pakolaisleireissä naapurimaissa kuten Libanonissa ja Jordaniassa. Kuva/Foto: Lise Åserud/TT

Murto-osa maailman pakolaisista tulee Ruotsiin - kirkko vierailee pakolaisleirillä Keniassa

"Haluamme nähdä, miten pakolaisleireillä eletään"
1:37 min

Vain murto-osa maailman turvapaikanhakijoista päätyy Ruotsiin tai muualle Eurooppaan - suurin osa heistä elää pakolaisleirillä kotimaansa läheisyydessä. Yhdellä leirillä saattaa asua saman verran ihmisiä kuin Uppsalassa.

Yksi maailman suurimmista pakolaisleireistä sijaitsee Kakumassa, Pohjois-Keniassa. Siellä asuu reilut 184 000 ihmistä. Leiri on perustettu jo 1990-luvun alussa, ja monet asukkaat ovat kotoisin Etelä-Sudanista tai Somaliasta. 

Ruotsin kirkon delegaatio vierailee marraskuussa leirillä osana Kenian ja Tansanian avustuskohteisiin suuntautuvaa matkaa.


"Pakolaisia pitäisi auttaa leireillä"

Yksi matkalle lähtijöistä on Strängnäsin hiippakunnassa työskentelevä diakoni ja kansainvälisen työn sihteeri Helena Puula Niemonen.

–Haluamme nähdä, missä ulkomaille suuntautuvaa työtämme konkreettisesti tehdään, miten ihmiset siellä elävät, ja miten omat avustustoimemme näkyvät heidän elämässään, hän sanoo.

Aika usein kuulee kommentteja siitä, että meidän pitäisi Ruotsissakin keskittyä auttamaan pakolaisia siellä missä he ovat. Nyt menemme katsomaan, millaista elämä on leirillä, jossa on kaksi kertaa enemmän asukkaita kuin esimeriksi Eskilstunassa, kertoo diakoni Helena Puula Niemonen.

Mitä Ruotsin kirkko sitten tekee maailman pakolaisten hyväksi esimerkiksi Kakuman leirillä Keniassa?

Esimerkiksi Kakumassa teemme yhteistyötä luterilaisen maailmanliiton ja muiden avustusjärjestöjen ja yhteisöjen kanssa. Kyse voi olla perustarpeiden kuten veden ja ruuan ja vaatteiden rahoittamisesta, mutta myös virkistystoiminnan ja koulutuksen järjestämisestä, Helena Puula Niemonen kertoo.

Ruotsin kirkko on tänä vuonna käyttänyt kansainväliseen pakolaistyöhön 37 miljoonaa kruunua.

Ruotsissa pakolaistyössä keskitytään luomaan arjen kontakteja pakolaisten ja Ruotsin asukkaiden välille. Käytännön työstä vastaavat seurakunnat, Niemonen kertoo.

Eurooppaan 80 prosenttia enemmän turvapaikanhakijoita

EU-maihin pyrkivien turvapaikanhakijoiden määrä on lisääntynyt tänä vuonna noin 80 prosenttia, ja Ruotsiin odotetaan Migraatioviraston viimeisimpien arvioiden mukaan lähes 200 000 turvapaikanhakijaa vuoden loppuun mennessä.

Ylivoimaisesti suurin osa maailman pakolaisista – joita YK:n mukaan on tänä syksynä kaikkiaan noin 60 miljoonaa – elää pakolaisleireillä alkuperäisen kotimaansa lähistöllä. Esimerkiksi Syyrian sotaa paenneista reilusta neljästä miljoonasta ihmisestä noin 95 prosenttia asuu pakolaisleireillä Turkissa, Libanonissa, Jordaniassa, Irakissa ja Egyptissä.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".