Anneli Clevenrot seisoo vaaleassa jakussa radiostudiossa. Kuva: Timo Laine/SR Sisuradio
Tukholman tuore suomenkielisen esikoulutoiminnan koordinaattori Anneli Clevenrot. Kuva/Bild: Timo Laine SR Sisuradio
Huomenta Ruotsi

Anneli Clevenrot alkaa kehittää Tukholman suomenkielistä esikoulutoimintaa

"Tavoitteena on tehdä suomen kielestä luonnollinen osa koko esikoulutoimintaa"
14 min

Anneli Clevenrot on vastikään aloittanut tehtävässään Tukholman suomenkielisen esikoulutoiminnan koordinaattorina. Aatteet toiminnan kehittämisessä ovat optimistiset, mutta ensin täytyy kartoittaa nykytilanne.

Anneli Clevenrot on ehtinyt toimia uudessa tehtävässään vasta kolmisen viikkoa. Itse hakuprosessi virkaan vei hieman odotettua pidemmän aikaa, mutta kahden hakukierroksen jälkeen löytyi ihminen tehtävää hoitamaan.

Aluksi käynnistyy nykytilanteen kartoittaminen ja dokumentointi. Tämä tapahtuu esimerkiksi Clevenrotin henkilökohtaisten vierailujen kautta jokaisella Tukholman alueen suomenkielisellä esikouluosastolla.

Pitkän uran koulutoiminnan parissa tehneen Clevenrotin mukaan tavoitteena on, että hieman pidemmällä tähtäimellä jokaisella suomenkielistä esikouluopetusta haluavalla Tukholmassa olisi mahdollisuus opetusta myös saada. Tietynlaisena haasteena hän taas pitää pätevän, kielitaitoisen henkilökunnan löytämistä.

Clevenrotin mukaan myös digitaliset opetusvälineet tulevat näyttelemään tulevaisuudessa yhä suurempaa roolia myös esikoulujen arjessa.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".