Tummatukkainen ja mustapuseroinen Dalia Stasevska hymyilee taustanaan vaalea seinä.
Kapellimestari tekee aina uusia ratkaisuja johtaessaan samaa teosta uudessa paikassa. Orkesteri, akustiikka ja monet muut asiat ratkaisevat, sanoo kapellimestari Dalia Stasevska. Foto: Erpo Heinolainen SR Sisuradio
Iltapäivä

Dalia Stasevska saa orkesterin soittamaan koko perheelle

3:15 min

Onko ovelan pienen ketun esikuva oikeasti kettu vai kenties samaa lajia säveltäjän, tsekkiläisen Leoš Janáčekin, kanssa? Siis ihminen. Koko perheen oopperasta voi itse kukin vetää omat johtopäätöksensä.

Nuoren polven nouseva suomalainen kapellimestarilahjakkuus Dalia Stasevska johti Suomen kansallisoopperassa Helsingissä Ovela kettu -oopperan orkesteria. Norlannin oopperan johto näki esityksen ja ihastui Dalia Stasevskan tulkintoihin niin paljon, että hankki hänet Uumajaan johtamaan orkesteria.

Janáčekin musiikista löytää uusia mahdollisuuksia, mitä enemmän siihen paneutuu, sanoo Dalia ennen Uumajan ensi-iltaa.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade ljud i menyn under Min lista