Filminspelning med en kvinling regissör och två manliga skådelspelare
1 av 2
Tulen morsian -elokuvaa kuvattiin viime kesänä muun muassa Ahvenanmaalla. Suomalaisohjaaja Saara Cantellin ohjattavana kuvassa ruotsalaisnäyttelijä Magnus Krepper. Foto: Malla Hukkanen
En kvinna med mörkt hår och en svart och röd jacka står framför en staty
2 av 2
Elokuvaohjaaja Sarra Cantell vierailulla Göteborgissa. Foto: Lotta Hoppu SR Sisuradio

Uusi elokuva kertoo Suomen vaietuista noitavainoista

Tulen morsian syntyy yhteispohjoismaisin voimin
3:26 min

Tulen morsian -elokuva kertoo Suomen historian suurimmista noitavainoista. Elokuvan ohjaaja Saara Cantell löysi aiheen sattumalta.

Tulen morsian, ruotsiksi Djävulens jungfru, on ollut pitkään hankkeilla.

– Törmäsin Ahvenanmaan noitavainoihin yli kymmenen vuotta sitten, ja olin kauhean pöyristynyt, mutta myös kiinnostunut niistä, elokuvaohjaaja Saara Cantell kertoo.

En ollut koskaan kuullutkaan, että meillä on oman maan historiassa ollut näin mittavat noitavainot.

Ahvenanmaan noitavainoissa kuusitoista naista tuomittiin liittolaisuudesta paholaisen kanssa ja seitsemän heistä teloitettiin. Kyseessä ovat Suomen historian ensimmäiset ja mittavimmat noitavainot.

Tekijöitä Suomesta ja Ruotsista

Tulen morsian -elokuvassa historialliset tapahtumat toimivat kehyksenä tarinalle nuoresta naisesta, intohimosta ja rikoksesta sekä rangaistuksesta, Cantell kertoo.

Elokuvassa puhutaan sekä suomea että ruotsia, ja näyttelijöitä on molemmista maista. Pääosassa nähdään vasta seitsentoistavuotias Tuulia Eloranta ja tuomari Psilanderina Magnus Krepper, joka tunnetaan muun muassa useista tv-rooleistaan. Mukana on myös norjalaisia.

Vaietut vainot

Elokuvan ohjaaja Saara Cantell on työstänyt projektia jo pitkään. Taustatyötä tehdessään hän yllättyi siitä, kuinka vaiettu aihe Ahvenanmaan noitavainot ovat olleet.

– On toki muilta osin oikea käsitys, että Suomessa ei ole juuri vainottu noitia, mutta Ahvenanmaa on poikkeus.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".