Pentti Salmenranta
Pentti Salmenranta opettaa suomea. Foto: Patrik Svensson
Kielipuoli

Pentti pakinoi: Hävyttömyyksiä!

"Kun alan kirjoittaa sanaa 'kukka' taululle, kuuluu heti hihitystä"
4:25 min

Eri sanat eri kielissä merkitsevät eri asioita. Tämän on Pentti Salmenranta saanut kokea opettaessaan suomea koululaisille.

Ajattelin tänään puhua hävyttömyyksiä, joten kehottaisin hyväkuuloisimpia kuulijoita vääntämään radionsa pienemmälle, ettei naapuri loukkaannu. Motiivinihan tähän on tietenkin ainoastaan kielitieteellinen. Kun eri kielissä eri sanat tarkoittavat eri asioita, syntyy pakostikin joskus huvittavia väärinkäsityksiä.

Jo äitini kertoi minulle tämän vitsin:

Ruotsiin muuttanut vanhahko pariskunta oli saanut kaupassa liian vähän takaisin maksamastaan maidosta ja ranskanleivästä ja menivät valittamaan. Mies sanoo kassalle:

– Vi vik liite pengar tillpaka!

Johon kassaneiti vastaa:

–  Kan jag få se på kvittot?

Tähän mies:

– Juu fruun visa vitto!

Ja rouvahan vallan pelästyi:

– Mutta eihän sitä nyt tässä, ku soon nii vanha ja rypistyny...

Koulutyössähän näitä tämän tapaisia, sanotaan nyt alatyylisiä väärinkäsityksiä, ilmaantuu lähes päivittäin. Joko tahallisia tai tahattomia.

Kuten esimerkiksi kun yrittää opettaa kaksoiskonsonantteja taululla.

Sanapari kukakukka on esimerkkinä oivallinen, kun haluaa havainnollistaa, miltä sana kuulostaa, kun siinä on joko yksi tai kaksi k-kirjainta. Mutta jo heti kun alkaa kirjoittaa taululle k-u-k..., alkaa luokasta kuulua hihitystä.

– Hihi, tossa lukee k-u-k...

– Niin, K U K!

– Hihi, siinä lukee ruattiks ***.

Ja entäs sitten sana mutta, yksi suomen tavallisimpia partikkeleita, jonka jo tässäkin pakinassa olen sanonut ainakin kolme kertaa. Mutta kun ruotsia pääkielenään puhuva oppilas sen lukee, siitä tulee mutta. Tai suomen pulla. Muistan ikäni, kun riikinruotsalainen vaimoni ensimmäistä kertaa matkusti kanssani Suomeen ja laivan kahviossa sai naurukohtauksen, kun näki tarjouksessa olevan kahvi ja pulla. Ja kaikkihan me tiedämme että sekä mutta että pulla ruotsalaisittain äännettynä tarkoittavat ****ua.

Olla-verbi herättää nykynuorison keskuudessa myöskin aika lailla hilpeyttä. Tämä muutaman vuoden takainen, hieman kyseenalainen muoti-ilmiö oli minullekin, setämiehen ikään jo ehtineelle, uutuus ja vei aikaa ennenkuin tajusin mistä oli kysymys ja mille teinioppilaani hihittelivät. Mutta sana olla, äännettynä hieman ruotsalaisella korostuksella, tarkoittaa siis tapaa, jolla miespuoliset pojankoltiaiset harjoittavat ilkivaltaa tahraamalla esineitä ja muuta ympäristöä, käyttämällä apuvälineenään omaa *****ansa. Törkeää! Ei minun nuoruudessani vaan semmosia harrastettu! Sotkevat kahvikuppiensa ja muiden tavaroidensa, tai kai pikemminkin kavereittensa tavaroiden lisäksi äidinkielemme tavallisimman verbin!

Sana kissa sen sijaan on tuttu sekä ruotsiksi että suomeksi ja viihdyttää enemmänkin pienempiä ja viattomampia oppilaita, joskin tiettyä hymyilyä löytyy myös vanhempien kasvoilta.

Itse olen aika iloinen siitä, että vanhempani eivät ristineet minua Vesaksi. Kun se -s tahtoo ruotsalaisen suussa paksuuntua muotoon vessa.

Näihin edellä mainittuihin sanoihinhan me törmäämme harva se viikko ja monen kuulijan mielestä varmaankin latelen loppuunkuluneita vitsejä. Mutta kun tässä vähän aikaa sitten harjoittelimme verbien persoonapronominien taivuttelua, sain aivan uuden tähän sarjaan kuuluvan kysymyksen.

- Hei ope, mitä nää jääpeukalot ja jäätissit oikein on?

– Häh? kysyin.

– Ja, det här med istumme och istutte?

Kumma oppilas, tähän mennessä hyvin valpas, mutta alkaa nyt nähdä kielioppitehtävissä tissejä ja peukaloita. Ja kun katsoin niin kyllä vain, oppilas oli taivuttamassa verbiä istua:

Minä istun, sinä istut, hän istuu. Me istumme, te istutte.

Opettaessaan oppii. Jos ei muuta niin ainakin hävyttömyyksiä.

 

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".