Timo Hursti työpöytänsä ääressä
Timo Hursti Uppsalan yliopistosta on yksi niistä harvoista psykologeista, jotka ovat tutkineet tieteellisesti inhon tunnetta. Foto: Marja Siekkinen
Huomenta Ruotsi

Inhoa on tutkittu huomattavasti vähemmän kuin pelkoa

"Liharuoat herättävät enemmän inhontunteita"
9:33 min

Aamun vieras on inhon tutkija Timo Hursti. Inholla on pohjimmiltaan elämää säilyttävä tehtävä. Uusi, outo ja vieras, oli sitten kyseessä ruoka tai uusi ihmisryhmä, voi herättää inhon tunteita.

Timo Hursti on inhon tutkija Uppsalan yliopistosta. Hän kertoo, että inho on hyvin yksilökohtaista, mutta myös kulttuuripohjaista.

Mitä tulee kulttuurillisiin eroihin ruoka-aineisiin liittyen, lihaan suhtaudutaan monissa kulttuureissa vieroksuen. Lihaan kohdistuu ruoka-aineista eniten inhoa.

Voisi uumoilla, että inhon tunteet iän myötä vähenisivät, mutta tutkija Hursti muistuttaa, että toisaalta nuoret ovat kokeilunhaluisempia ja ehkä siksi kokevatkin vähemmän inhon tunteita.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".