Partasuinen ja vaaleatukkainen Calle Hård seisoo kirjahyllyn edessä päällään vaaleansininen paita.
Toimittajan tärkein ominaisuus on mahdollisimman laaja yleissivistys, sanoo Calle Hård. Foto: Erpo Heinolainen SR Sisuradio
Iltapäivä

Kekkosen tunsivat kaikki ruotsalaiset, nykyjohtajia eivät tunne edes toimittajat

7:31 min

Calle Hårdilta meinasi mennä aamukahvi väärään kurkkuun, kun hän katsoi Expressenissä ollutta kuvaa, jossa Suomen pääministeri Juha Sipilä esiteltiin Islannin pääministerinä. Eikä se ollut edes ensimmäinen ison poliitikon esittelyvirhe.

Nykyisin Uumajassa asuva Calle Hård aloitti Expressenin Helsingin kirjeenvaihtajana 1974, kun Suomessa valmistauduttiin kovalla tohinalla Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksen ETYKin toteuttamiseen.

Eikä hän ollut siihen aikaan ainoa ulkomaan kirjeenvaihtaja, sillä Expressenillä oli liki kaksikymmentä kirjeenvaihtajaa eri puolilla maailmaa ja jokaisen Pohjoismaan pääkaupungissakin omansa.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade ljud i menyn under Min lista