En skolklass med pluggande tonåringar.
Foto: BiT/Wikimedia Public Domain.

Koulukomissio haluaa kouluvalinnan pakolliseksi

Valtakunnallinen Koulukomissio Skolkomissionen esittelee tänään maanantaina ensimmäiset ehdotuksensa koulun tulosten parantamiseksi. Vuoden 2013 hälyttävien PISA-tutkimustulosten jälkeen perustettu Komissio haluaa muun muassa, että valtio kantaisi nykyistä suuremman vastuun koulun rahoittamisesta.

Koulukomission puheenjohtaja Anna Ekström kertoo Ekot-uutisten haastattelussa OECD:n raportista, joka tukee ajatusta, että valtiolla pitäisi olla nykyistä enemmän vaikutusvaltaa kouluissa. Koulukomission mukaan Ruotsin valtion pitäisi joko antaa kouluille oppilaiden koulurahaa kunkin oppilaan tarpeiden mukaan, tai kantaa koko koulujen rahoitusvastuu.  

Segregaatiota Koulukomissio haluaa vähentää sillä, että jokaisen oppilaan pitäisi itse valita, mitä koulua hän haluaa käydä. Tällä hetkellä kouluvalinta on vapaaehtoinen.

Koulukomissio perustettiin sen jälkeen, kun vuoden 2013 Pisa-tutkimus osoitti ruotsalaiskoululaisten taitojen heikenneen rajusti matematiikassa, lukemisessa ja ympäristötieteissä.


Lisää

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".