Leirikoululaiset Lohjalta istuvat sohvalla
Lohjan leirikoululaiset olivat mukana Tähti-ohjelmassa. Foto: Kai Rauhansalo
Tähti

"Olihan tää kulttuurishokki maalaiselle tulla tänne metrojen ja autojen sekaan"

Lohjalaisten leirikoulu
6:32 min

Kevätkesällä ryhmä leirikoululaisia Lohjan yhteislyseon lukiosta kierteli Tukholman nähtävyyksiä ja treenasi ruotsin kieltään.

Lohjalaisten leirikouluviikkoon mahtui monia hienoja kokemuksia, hauskoja kommelluksia ja paljon naurua.

– Historia ei oikein kiinnosta tunneilla, mutta täällä on päässyt museoihin ja nähnyt niitä esineitä, jolloin voi miettiä, kuinka se on ollut jonkun päällä. Silloin herää hirveä mielenkiinto, Sani Söderlund kertoo.

– Ja sitten sitä on jotenkin heittäytynyt paremmin mukaan kaikkeen. Kotona on vähän silleen, että tehdäänkö nyt mitään - en tiiä jaksaako, mutta täällä on just silleen, et mennään ottamaan niitä kuvia ja nauretaan hulluna.

– Ei ajattele, mitä itse tekee, kun ei ole ketään tuttua näkemässä. Se on tosi vapauttavaa, Julia Tuisku lisää.

Ohjelma on uusinta.

Tähden Spotify-lista

Lisää

Lisää aiheesta: Tähti

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".