Italian maanjäristyksessä jo kymmeniä kuolonuhreja

Keski-Italian maanjäristyksessä kuolonuhrien määrä on noussut 73:een henkilöön, kertoo uutistoimisto AFP. Lukuisia rakennuksia on sortunut useissa kylissä ja kaupungeissa, ja ihmisiä on jäänyt loukkoon rakennusten raunioihin.

Uutistoimisto Reutersin mukaan yli kuuden magnitudin järistys tuntui maan pääkaupungissa Roomassa saakka, mutta eniten tuhoja arvioidaan olevan Accumolin, Amatricen, Postan ja Arquata del Tronton kaupungeissa.

Amatricen kaupunginjohtaja on kertonut, että ihmisiä on jumissa luhistuneissa rakennuksissa, teitä on suljettu ja alueella on myös sähkökatkoja ja maanvyöryjä.

Vuoristoinen alue on harvaan asuttua ja vaikeapääsyistä.

Ruotsin ulkoministeriön mukaan sillä ei ole tietoa ruotsalaisista uhreista.


Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.