Västernorrlannin Vakuutuskassasta korvauksia omaishoitoon Suomessa

Tukholmalaisen Anne Rautiaisen äiti tarvitsee hoitoa Helsingissä
1:41 min

Vakavasti sairasta omaistaan hoitavalla lähimmäisellä on oikeus saada korvausta Vakuutuskassasta ja vapaata töistään hoidon ajaksi. Västernorrlannin lääninoikeus on päättänyt, että korvausta voi myös saada omaisen hoitoon muussa EU-maassa.

Vakuutuskassan sääntöjen mukaan omaishoitokorvaus edellyttää, että hoitaja asuu Ruotsissa ja hoidettava joko asuu tai työskentelee Ruotsissa. Lisäksi hoidon kuuluu tapahtua Ruotsissa. Sisuradion haastattelemalla tukholmalaisella Anne Rautiaisella on hoitoa tarvitseva äiti Helsingissä. Rautiainen pitää omaishoidon mahdollisuutta toisessa maassa tärkeänä erityisesti, jos hoidettavalla ei ole asuinmaassaan ketää omaista.

Lähimmäisiksi luokitellaan omaisten lisäksi ne joihin hoitajalla on läheinen suhde, esimerkiksi ystävät tai naapurit. Västernorrlannin lääninoikeuden tuomion taustana on, että Sundsvallissa asuva nainen hoiti siskoaan Saksassa ja halusi Vakuutuskassalta omaishoitokorvausta. Kun Vakuutuskassa ilmoitti, että nainen ei ole oikeutettu saamaan korvausta, nainen kääntyi tuomioistuimen puoleen. Nyt Västernorrlannin lääninoikeus on päättänyt, että henkilöllä, joka on sairasvakuutettu Ruotsissa on oikeus saada korvausta sairasvakuutuksesta myös hoitaessaan lähimmäistään muussa EU-maassa.

Vakuutuskassan lehdistöpäällikkö Robin Lapidus sanoo Sisuradiolle, että Vakuutuskassa luultavasti valittaa tuomiosta kamarioikeuteen, eikä siksi halua kommentoida tuomiota.

SR Sisuradio/Sini Setälä
sini.setala@sr.se

Grunden i vår journalistik är trovärdighet och opartiskhet. Sveriges Radio är oberoende i förhållande till politiska, religiösa, ekonomiska, offentliga och privata särintressen.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".