Ilona Riipinen
Professori Ilona Riipisen mukaan on tärkeää, että myös tutkimukselle jää aikaa. Foto: Tuomas Ojala
Huomenta Ruotsi

Ilona Riipinen professoriksi ennätysnuorena

"Tutkimustulosten vaikutus näkyy päätöksenteossa viiveellä"
16 min

35-vuotias Ilona Riipinen nimitettiin professoriksi Tukholman yliopistoon ennätysnuorena. Ilmakehätutkijaksi hän päätyi monen sattuman kautta. Taustalla oli halu oppia uusia asioita.

Ilona Riipinen on 35-vuotiaana tämän vuosisadan nuorin professori Tukholman yliopistossa. Tutkijan ura ei ollut Riipisen lapsuudenunelma. Hän arvelee uravalinnan syntyneen elämän sattumien ja henkilökohtaisisten taipumusten yhdistelmänä.

– Ehkä se on yhdistelmä valmiuksia analyyttiseen ajatteluun ja sitten toisaalta kiinnostusta luovaan työhön. Taustalla on intohimo oppimiseen.

– Tutkimusala puolestaan on valikoitunut sattuman kautta ja sen mukaan, minkälaisia ihmisiä ja mahdollisuuksia on elämän varrella sattunut kohdalle, Riipinen pohdiskelee.

Tiedot ilmastopäätöksiin jo olemassa

Tieteellisen tutkimuksen tulokset ovat monesti tärkeässä roolissa poliittisessa päätöksenteossa. Riipinen muistuttaa kuitenkin, että vie aikansa, ennen kuin tuloksia voidaan käyttää päätösten pohjana.

– Huippututkimuksessa kuljetaan tieteen horisontissa ja tuotetaan tietoa, jota kukaan muu ei ole löytänyt ja on hyvä, että tieto testataan riittävän hyvin, ennen kuin sen pohjalta voidaan tehdä päätöksiä, Riipinen sanoo. 

Hän kuitenkin toteaa, että ilmastoa koskeviin tärkeimpiin päätöksiin tarvittavat tiedot ovat jo olemassa. 

Riipisen tämän hetkinen tutkimus käsittelee eurooppalaisen päästöpolitiikan vaikutuksia arktiseen ilmastoon.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".