Rippikoululaiset istuvat ja lukevat psalmitekstiä.
Rippileirin suosio on romahtanut Ruotsissa. Foto: Jennie Ölund/Sveriges Radio

Rippikoulun suosio Suomessa pitää pintansa

Suomessa rippikoulu uudistuu
6:01 min

Suomessa jopa 85 prosenttia ikäluokasta käy rippikoulun, kun taas Ruotsissa rippileirille osallistuu vain alle kolmekymmentä prosenttia ikäluokan nuorista.

Vuonna 1970 jopa 80 prosenttia ruotsalaisnuorista kävi rippikoulun, ja vielä vuonna 1995 luku oli 50 prosenttia.

Ennen vanhaan käytiin kirkossa ja sunnuntai oli tärkeä päivä. Esikoulussakaan ei saa puhua Jumalasta eikä rukoilla. Totta kai se vaikuttaa.

Ruotsissa rippileireille houkutellaan nuoria ilmaisten ulkomaanmatkojen turvin, mutta Göteborgin ruotsinsuomalaisessa seurakunnassa tälläistä ei vielä ole suunniteltu.

Suomen rippikoulu nuorilähtöisemmäksi

Suomessa 85 prosenttia nuorista käy rippileirin, mutta suosiosta huolimatta rippileiriä haluttiin uudistaa. Suuri ihme 2017 -nimellä kulkeva rippikoulu-uudistus antaa nuorille yhä enemmän tilaa päättää omista asioistaan.

Uusia painotuksia tässä uudessa suunnitelmassa on aikaisempaa selvempi nuorilähtöisyys eli katsotaan yhä selvemmin, että nuori on sen rippikoulun keskiössä. Lisäksi se, mitä rippikoulussa tapahtuu, tapahtuu nuorta varten.

Rippikoulu-uudistusta on kokeiltu 25 seurakunnassa eri puolella Suomea. Seurakunnat saavat itse päättää suunnitelman toteutuksesta ja aikataulutuksesta. Seurakunnissa suunnitelma on Jarmo Kokkosen mukaan otettu ilolla vastaan.

– Palaute on ollut pääosin myönteistä. Suuri ihme -ajattelu on sellaista, missä ajatellaan, että jokainen nuori on ihme ja ainutlaatuinen persoona ja arvokas juuri sellaisena, kuin mitä hän on.

Lisää

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".