Poliiseja Turun kauppatorilla puukotuksen jälkeisenä päivänä
1 av 2
Poliiseja Turun kauppatorilla puukotuksen jälkeisenä päivänä. Foto: VESA MOILANEN (Lehtikuva/TT)
Terrorismitutkija Marco Nilsson. Hänellä on silmälasit ja punavalkoraidallinen button-down paita.
2 av 2
Konfliktitutkija Marco Nilsson tutkii terrorismia. Foto: Pekka Ranta/SR Sisuradio

Konfliktitutkija: Terroritekoja voi vähentää, mutta kaikkea ei voi ennaltaehkäistä

"Terrorismin tarkoitus luoda pelkotiloja"
6:53 min

Turun perjantaista puukotustapausta tutkitaan mahdollisena terroritekona. Konfliktitutkija Marco Nilsson Jönköpingin yliopistosta arvelee, että terrorismi voi yleistyä Pohjoismaissa.

Turun keskustassa perjantaina tapahtuneessa puukotuksessa kuoli kaksi ja loukkaantui kahdeksan henkilöä. Lisäksi epäilty on loukkaantunut. Pääepäilty on poliisin mukaan kahdeksantoistavuotias Marokon kansalainen.

Turun puukotustapausta tutkitaan mahdollisena terroritekona. Konfliktitutkija Marco Nilsson Jönköpingin yliopistosta sanoo, että Suomi ei ole standardikohde terroristeille, mutta silti teko ei yllättänyt häntä.

Oli vain ajan kysymys, milloin se tapahtuu, mutta en olettanut, että se tapahtuu näin nopeasti.

Tutkija Marco Nilssonin mielestä tekotapa viittaa siihen, että tekijä halusi herättää mahdollisimman paljon huomiota.

Terrorismin tarkoitus ja logiikka on luoda pelkotiloja suuren yleisön parissa ja tällä tavalla se onnistuu.

Terrorismi voi yleistyä Pohjoismaissa

Tutkija Marco Nilsson yllättyi ensin Turun tapahtumista, mutta hän sanoo, että se oli kuitenkin ajan kysymys. Terrorismi ei ole niin kuin kansainvälinen sota, jossa saadaan rauha aikaan, vaan se on koko ihmiskunnan historian ajan olemassa ollut ilmiö, toteaa Nilsson.

Marco Nilsson selittää terrorismin yleistymistä Euroopassa sillä, että IS on menettämässä asemaansa Irakin ja Syyrian alueella. Tutkija arvelee terrorismin yleistyvän sen myötä myös Pohjoismaissa.

Terrorismi leviää enemmän ja enemmän Pohjoismaihin. Myös Ruotsissa voi jotain tapahtua, mutta sitä ei tiedetä, missä ja milloin.

Kaikkia iskuja ei voida ehkäistä

Marco Nilssonin mukaan teot, joiden takana ovat itse esimerkiksi Internetin tai uutisten kautta motivoituneet henkilöt, ovat vaikeammin ehkäistävissä. 

Suojelupoliisi ja muut poliisit voivat kuitenkin työllään vähentää riskejä esimerkiksi seuraamalla riskiryhmissä olevia henkilöitä tarkemmin.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".