Kirjailija, opettaja ja pakinoitsija Henriikka Leppäniemi
Kirjailija, opettaja ja pakinoitsija Henriikka Leppäniemi. Foto: A-L Hirvonen Nyström/SR Sisuradio
Kielipuoli

#Kielipuoli: Henriikka pohtii, onko hän muka kielipuoli

"Halusiko joku kuulostaa Hasse Kvinnaböske Anderssonilta?"
5:50 min

Sisuradion uusin pakinoitsija on lundilainen Henriikka Leppäniemi. Hän miettii, josko pian osaa ruotsia paremmin kuin suomea, omaa äidinkieltään.
Niin siinä voi käydä kahdenkymmenen vuoden jälkeen ruotsin kielen opettajana Skånessa.

Krönika: Detta är en personlig betraktelse. Åsikter som uttrycks är krönikörens egna.

"Kun sain pyynnön alkaa kirjoittaa pakinoita Kielipuoli-ohjelmaan, ensimmäinen ajatukseni oli närkästys. Minäkö muka kielipuoli? Senkö takia minua pyydettiin mukaan?
Niin syvässä istuivat omat ennakkoluuloni meistä ruotsinsuomalaisista. Ei niissä piireissä osata kunnolla ruotsia – kielitaito ontuu yhtä lailla kuin entisen vaarin eukko, jolla oli puujalka.
Primitiivireaktioni ajoi minut oitis päätä nopeisiin johtopäätöksiin.

Sitten ryhdistäydyin. Muistutin itseäni siitä, että monet meistä ruotsinsuomalaisista puhuvat (vai pitäisikö sanoa monikon ensimmäisessä persoonassa: puhumme?) oikein hyvää ruotsia.
Ja itse olin aikoinani kirjoittanut ruotsista ällän, sitten opiskellut ruotsinopeksi, ja opettanut ruotsia jo Suomessa – sekä kansanopistolla että liikemiehille jonkun ulkomaisen firman pestissä, jonka nimen olen jo unohtanut.
Ja miksiköhän olen unohtanut? No varmaankin siksi, että olen asunut Ruotsissa melkein kaksikymmentä vuotta.

Skånska ei tartu

Skooneen muutin ja Skoonessa tulen varmaan myös vanhenemaan. Mutta skånskaa en puhu kuin matkiessani jotakuta. (Ja silloin saan yleensä makeat naurut – ei siksi että matkintani olisi herkullisen osuva, vaan koska Skoonen murteen matkiminen ei suju minulta yhtään, vaikka laittaisin sekaan kasoittain paikallisia termejä kuten klydd ja ålahuvve, tai sanoisin vattenin sijasta vann, vokaalien väännön lisäksi.)
Ruotsi siis sujuu kuin rasvattu – olkoonkin että paikallinen herkku, tämä skånska, ei suju.

Ehkä olisi pitänyt muuttaa jonnekin muualle täällä Ruotsissa, alueelle jonka murre olisi helppo omaksua. Tukholmaan puhumaan nenään. Göteborgiin toistelemaan miten gött kaikki on ja kertomaan puujalkavitsejä. Tai Norrlantiin, niin ei tarvitsisi puhua paljon mitään. No, stereotyypit kuriin.

Mutta rehellisyyden nimissä – kuinka kaunista kuultavaa skånska on? Halusiko joku kuullostaa Hasse Kvinnaböske Anderssonilta? Niinpä niin. Ei kiitos.
Joten minulla on tekosyy sille, miksi en osaa näyttää paikallista väriä itseä ilmaistessani, ja sille miksi olen todellinen kielipuoli mitä tulee skånskaan. 

Muuten kyllä saan vieläkin – vaikka alkaa jo kyllästyttää – kuulla että olen hyvä ruotsissa. Joku välillä mainitsee sen pienen charmikkaan aksentin ja että puhun murtaen. Suomenruotsalaiseksi luullaan välillä, mutta olisinkin!
Olisi mukava olla yhtä cool kuin Märta Tikkanen tai Mark Levengood.

Viehättävä murtaminen

Vaan en ole muuta kuin maatiaissuomalainen. Pikkiriikkisen brytningin kanssa. Du har en härlig liten brytning. Vain ruotsalaiset osaavat väärän maan ilmenemistä puheessa ihastella niin kuin kysymys olisi jostain ihanasta asiasta kuin kukkaistutuksesta tai vartaloa imartelevasta leningistä.

Kaksikymmentä vuotta. Siitä suurimman ajan olen opettanut ruotsia vieraana kielenä Malmössä ja Lundissa. Aikuislukiossa, koulutusalan yrityksessä, viimeiset vuodet yliopistossa.
Olisipa aika hullua jos oikeasti olisin kielipuoli. Minähän opetan kieltä työkseni! Siksi kehut eivät enää ilostuta.
Mutta olenpahan sentään kelvannut ruotsinopeksi maassa, jossa ruotsia äidinkielenä puhuvia opettajia luulisi riittävän. Jotkut luulevat, että oppilaani alkavat puhua suomenruotsia.

Toiset kysyvät miksi opetan ruotsia enkä suomea. Sillä saa sappeni kiehumaan. Oppisivatkin oppilaani puhumaan ja ääntämään niin kuin minä! Ja sitä paitsi en edes osaa suomenruotsia.

Ruotsinopettajan hommaan minut on kuitenkin kelpuutettu. Oma teoriani on se, että toinen ulkomaalainen osaa paremmin selittää, miksi partisiipin perfekti käyttäytyy miten käyttäytyy, nimittäin riippuen siitä mikä verbikonjugaatio on kyseessä ja minkä sukuiseen sanaan viitataan. Tavallisilla ruotsalaisilla ei ole siitä hajuakaan, ja edistyneempi opiskelija haluaa tietää.

Kielipuoli suomen suhteen? 

Siksi en edes pahastu, jos joku luulee, että kuka tahansa kadun mies voisi hypätä kenkiini ja housuihini ja alkaa opettaa ruotsia ulkomaalaisille, kunhan on ruotsalainen. Tiedän olevani pestiin vähintään yhtä hyvä kuin saman koulutuksen saanut ruotsalainen.
Itse olen yrittänyt opettaa erinäisille poikaystäville suomea, mutta olin aika huono suomen opettaja.

Kun siis oikein asiaa mietin, tulen siihen lopputulokseen etten ole kielipuoli ruotsin suhteen, kuten eivät muutkaan, jotka ovat täällä pitempään asuneet ja ruotsia aktiivisesti käyttäneet.
Sen sijaan suomen kieli alkaa jo vähän kärsiä, kun en sitä sen kummemmin käytä.
Ruotsin kieleni on enemmänkin kuin hyväksyttävää, se olkoon lopputulokseni tästä asian pyörittelystä.

Mutta tätä kirjoittaessani olen huomannut jotain. Sanoja on hetkittäin vaikea löytää, oikolukuohjelma hälyttää välillä, ja varsinkin modernit sanat ovat hukassa.
Olkoon tämä varoitusmerkkinä ainakin minulle siitä, että kielipuoleksi voi päätyä omalla alkuperäisellä äidinkielellään, jos sitä ei huolla, harjoita ja käytä.

Olisihan hullua jos joutuisin lopulta suomen kurssille, jotta voisin ”fräscha upp” kotoista kieltäni …
Mitenkäs se nyt sanotaankaan suomeksi???" 

Lisää

Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".