Päästrategi Jussi Hiljanen SEB-pankista.
SEB-pankin päästrategin Jussi Hiljasen mielestä nyt on hyvä aika sitoa asuntolainan korko. Foto: Marjaana Kytö/SR Sisuradio

SEB-pankin päästrategi ennustaa: Ohjauskorko jäänee ennalleen torstaina

Noussee vasta vuonna 2018
1:23 min

Valtionpankki kertoo torstaina, mitä maan tärkeimmälle ohjauskorolle, repo-korolle tapahtuu. SEB-pankin päästrategi Jussi Hiljanen uskoo koron pysyvän ennallaan eli –0,5 prosentissa.

SEB-pankin päästrategi Jussi Hiljanen odottaa, ettei korolle tehdä mitään, vaan ohjauskorko pidetään muuttumattomana eli miinus 0,5 prosentin tasolla. Lisäksi katsotaan tarkkaan, mitä signaaleja halutaan antaa tulevaisuuden korkopolitiikalle.

– Odotukset ovat sekä meillä SEB-pankissa että markkinoilla, ettei korkouraa muuteta, vaan keskuspankki itse ennustaa ensimmäisen koron nousun tulevan heinä-syyskuussa vuonna 2018, ennustaa SEB-pankin päästrategi Jussi Hiljanen.

Hyvä aika sitoa korko

Ohjauskorko ohjaa myös asuntolainojen korkoprosentteja, joten monet asuntovelalliset seuraavat ohjauskoron liikkeitä omien lainapäätöstensä tueksi.

Päästrategi Hiljanen pitää aikaa sopivana lainakorkojen sitomiseen, jos sitä haluaa edes harkita:

– Tietenkin koron sitominen riippuu omista preferensseistä, mutta kyllä on odotettavissa, että korkoa tullaan ensi vuoden aikana nostamaan. SEB uskoo, että ensimmäinen koron nosto voisi tulla jo huhtikuussa; keskuspankki indikoi sen tulevan vasta myöhemmin eli heinä-syyskuussa.

Mutta yhtä kaikki, korot ovat kääntymässä ensi vuonna nousuun, joten asuntolainan sitominen kiinteään korkoon voi olla ihan mielekästä lähikuukausien aikana, SEB-pankin päästrategi Jussi Hiljanen ehdottaa.

Lisää

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".