Kuvassa kaksi nuorta tyttöä sytyttävät kynttilöitä kirkossa.
Kirkkovaaleissa suomalaistaustaisia löytyy yhä harvemmin omilta listoiltaan. Foto: Kallestad, Gorm/NTB Scanpix/TT

Ruotsinsuomalaisten ehdokaslistat ovat lähes kadonneet

Enää neljä listaa jäljellä
1:23 min

Syyskuussa järjestetään kirkkovaalit. Mukana on yli kuusisataa eri ehdokaslistaa, mutta ruotsinsuomalaisten omat listat ovat nyt lähestulkoon hävinneet.

Kirkkoon kuuluvat, kuusitoista vuotta täyttäneet, äänestävät kirkollisvaaleissa tulevista edustajista valtakunnallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla.

Ruotsinsuomalaisilla on ollut oma ehdokaslista monessa seurakunnassa, mutta jäljellä on enää neljä listaa koko maassa.

Oxelösund on yksi niistä neljästä paikkakunnasta, joista vielä löytyy ruotsinsuomalainen ehdokaslista. Ehdokas Tapio Kantokosken mielestä on harmillista, että heidän listansa kuuluu harvinaisuuksiin.

– Se on tietenkin ikävää, että nämä ehdokaslistat häviävät. Syy saattaa olla se, ettei kieltä ja perinteitä ole pidetty yllä, Kantokoski arvelee.

Ainakin meidän seurakunnassamme olisi hyvin vaikeaa toteuttaa näin laajaa suomenkielistä toimintaa, jos emme olisi itse mukana päättämässä.

Ruotsinsuomalainen lista ei välttämätön

Oxelösundin lisäksi ruotsinsuomalaisia ehdokaslistoja löytyy Nykvarnista ja Tukholman suomalaisesta seurakunnasta, mutta suomenkielinen seurakuntatyö voi toimia ilman ruotsinsuomalaista ehdokaslistaakin. Näin toteaa ainakin kirkkovaaliehdokas Seija Noppa Boråsista.

– Boråsissa on kuultu suomalaisten ääntä, vaikka suomenkieliset ehdokkaat ovat ehdolla eri listoilla. Yhteistyö on toiminut hyvin ruotsalaisten kanssa.

Minä kuitenkin pelkään, että suomenkielisten asiat jäävät varjoon, koska me emme ole enää kiinnostuneita valitsemaan ehdokkaita, jotka ajavat suomalaisten asioita.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".