Piispa Tuulikki Koivunen Bylund
Piispa Tuulikki Koivunen Bylundin arvion mukaan ruotsidemokraattien pelko sai monet vaaliuurnille. Foto: Virpi Inkeri/SR Sisuradio

Piispa Tuulikki Koivunen Bylund: "Kiitos ruotsidemokraateille, kun pelästyttivät kansalaiset äänestämään kirkkovaaleissa"

Äänestysvilkkaus historiallisen suuri
1:20 min

Ruotsin kirkkovaalien äänestysvilkkaus oli ennätysmäisen korkea, sillä miltei 900 000 äänioikeutetuista kävi vaaliuurnilla. Ruotsidemokraattien kannatus kasvoi prosentuaalisesti eniten.

Ruotsin kirkollisvaalien äänestysvilkkaus oli huippuluokkaa verrattuna aikaisempiin vuosiin, kun 18,2 prosenttia äänioikeutetuista kävi äänestämässä. Edellisissä vaaleissa vuonna 2013 luku oli 12,7 prosenttia. 

Härnösandin hiippakunnan eläkkeellä oleva piispa Tuulikki Koivunen Bylund arvelee, että median raportointi kirkon asioista ja pelko ruotsidemokraattien läpimurrosta saivat kirkon jäsenet liikkeelle.

– Mediassa on keskusteltu paljon kirkon asioista, vaikka aika usein epäasiallisestikin.

Luulen, että meidän on oltava kiitollisia ruotsidemokraateille, jotka pelästyttivät kansan sohvalta istumasta ja saivat sen äänestämään. 

Valtaosa jätti äänestämättä

Nyt puhutaan ennätysmäisestä äänestysvilkkaudesta, sillä noin 900 000 kirkon jäsentä antoi äänensä kirkollisvaaleissa. Kirkkoon kuuluu kuitenkin 5,2 miljoonaa äänioikeutettua, joten yli 80 prosenttia kirkkoon kuuluvista jätti siis äänestämättä.

– Uskon, että he ovat tyytyväisiä Ruotsin kirkkoon ja siihen, mitä kirkko tekee, eivätkä sen takia menneet äänestämään, sanoo piispa Tuulikki Koivunen Bylund. 

Koivunen Bylund muistuttaa, että äänestysprosentti tämän vuoden kirkollisvaaleissa on historiallisestikin tavaton. Entiset luvut, joihin äänestysprosenttia on verrattu, ovat valtion kirkon ajalta, jolloin kirkollisvaaleissa äänestettiin samaan aikaan ja samalla paikalla kuin muissa valtiollisissa vaaleissa.  

– Tämä oli aivan ennen kuulumatonta, että näin moni lähti varta vasten äänestämään kirkollisvaaleissa. 

Demarit yhä suurin puolue

Ruotsidemokraattien suosio kasvoi liki kuudesta prosentista yhdeksään. Alustavien tietojen mukaan ruotsidemokraatit saavat 23 paikkaa kirkolliskokouksessa, kun heillä kuluneella kaudella on ollut viisitoista paikkaa.

Kirkollisvaalien suurin ryhmä on yhä sosiaalidemokraatit, sillä puolue sai noin kolmekymmentä prosenttia äänistä, mikä tuo 76 paikkaa kirkolliskokouksessa. Kaiken kaikkiaan kirkolliskokouksessa on 351 jäsentä.  

Ruotsidemokraattien kannatuksen kasvu jäänee kuitenkin mitättömäksi kirkolliskokouksessa.

– Ruotsidemokraateilla on yhdeksän prosentin edustus kirkolliskokouksessa, ja koska muilla ryhmillä on yhteensä yli 90 prosentin edustus, niin luulen, ettei heidän aloitteillaan ole suurta merkitystä, ennakoi piispa Tuulikki Koivunen Bylund.

Lisää

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".