Skorpionen, fiskarna, lejonet, skytten.
Skorpionen, fiskarna, lejonet, skytten. Foto: Sisuradio
Iltapäivä

Iltapäivää koko skaalalla budjetista horoskooppeihin

Iltapäivä tekee tänään suuren horoskooppivertailun. Lupaako toinen menestystä ja toinen epäonnea? Entä mihin suuntaavat kruunut hallituksen syysbudjetissa?

Vieraaksemme saapuu ruotsinsuomalainen Henrik Lindström, jonka Hollywoodin elokuvamuusikot Hans Zimmer ja Lorne Balfe valitsivat hiljattain elokuvamusiikkikilpailun voittajaksi.

Tänään käsittelemme myös Sisuradion syyssatsausta, eli sataa suomibiisiä. Tällä kertaa vuorossa ovat maailmalle levinneet Suomi-hitit, joista meille kertoo Jarmo Mänty.

Luvassa on myös asiaa päivän poliittisesta ykkösuutisesta, eli syysbudjetista. Mihin kohteisiin kruunuja on pinottu? Siitä meille kertoo reportterimme Veronica Karlsson.

Otamme yhteyttä myös Suomeen, jossa käydään keskustelua lasten kurittamisesta. Lastensuojelun Keskusliiton tuoreen selvityksen mukaan väkivallalla uhkailu on lisääntynyt, mutta kurittaminen tuomitaan edelleen jyrkästi.

Päivän kysymyksemme liittyy tänään kuitenkin asioista luopumiseen ja jokin asian lopettamiseen. Haluamme tietää, mistä sinä olet luopunut, mitä lopettanut tai mistä päässyt eroon.

Onko se kenties yönakki, tupakka, tikkari, levoton maailmankiertely, pinttynyt tapa unohtaa juusto pöydälle tai riippuvuutta herättänyt ihmissuhde. Kerro siitä meille soittamalla puhelinvastaajaamme numeroon 08 784 2400 tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen iltapaiva@sverigesradio.se.

Ja voit tietenkin myös kommentoida asiaa Sisuradion sosiaalisessa mediassa.

Lisää aiheesta: Iltapäivä

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".