Du måste aktivera javascript för att sverigesradio.se ska fungera korrekt och för att kunna lyssna på ljud. Har du problem med vår sajt så finns hjälp på https://kundo.se/org/sverigesradio/
Henriikka Leppäniemi
Pakinoitsija Henriikka Leppäniemi. Foto: A-L Hirvonen Nyström/SR Sisuradio
Pakina
Kuuntele
(4:57 min)

#Kielipuoli: Henriikka ei opeta enää suomea ruotsalaisille poikaystäville

Julkaistu söndag 8 oktober 2017 kl 17.00

Miksi suomea on niin vaikea oppia? Lundilainen ruotsinopettaja Henriikka Leppäniemi tietää omasta kokemuksesta, että tärkeimmät tekijät ruotsalaiselle (tai muun maalaiselle) suomen kielen opiskelussa ovat huumori ja ääntäminen.

Krönika: Detta är en personlig betraktelse. Åsikter som uttrycks är krönikörens egna.

Eräs ystäväni ihmetteli ääneen, miksi suomalaiset ovat niin paljon parempia oppimaan ruotsia kuin ruotsalaiset suomea. Sinänsä hassua, sillä suomalaisia ei kansainvälisesti pidetä minään kielineroina, hän sanoi.

Yksi syy on tietysti, että huomattavasti useammat suomalaiset opiskelevat ruotsia kuin päinvastoin, minä vastasin. On pitkät perinteet, pakkoruotsit ja lähes yksisuuntainen maahanmuuttotraditio. Ei voi oikein tietää, olisiko suomi ruotsalaisille massoille sopiva kieli.

Kysymys on varmaankin suomen monimutkaisuudesta, ei ruotsalaisten kielipäästä. Ruotsia taas on helpompi oppia, jos vain haluaa.
Tosiasia joka tapauksessa on, että viikkojen ja jopa kuukausien intensiivisten opintojen jälkeen moni ruotsalainen (tai joku muu germaanista kieltä äidinkielenään puhuva) osaa ehkä kymmenen sijamuotoa sanasta "kala" mutta ei vieläkään osaa ääntää niitä niin, että ne erottuisivat toisistaan.

Samassa ajassa kuka tahansa Ruotsiin tullut maahanmuuttajaoppilas osaa keskustella kätevästi jokapäiväisistä asioista tai tehdä ostoksia kioskilla äidinkielestään riippumatta - olkoonkin että keskustelu jää melko tyngäksi. Saksalaiset ja Alankomaista tulevat ruotsinopiskelijat puhuvat jo sulavasti asiasta kuin asiasta.

Hampurilaisen tilaus onnistui

Voi olla, että kyseessä on opettajan eli minun huono pedagoginen otteeni omaan äidinkieleen. Olen opettanut ruotsia vuosikaudet, mutta suomen opettamiseen minulla ei ole mitään koulutusta.

Silti olen vuosien saatossa yrittänyt opettaa ruotsalaisille poikaystävilleni suomea enemmän tai vähemmän systemaattisesti. Pari heistä roikkui mukana sen verran kauan, että he alkoivat edistyä.

Ensimmäinen osasi parin vuoden jälkeen tilata kerrosaterian Hesburgerilta ilman minun apuani.

Toinen yritti ostaa nuuskaa tiskin alta suomeksi, mutta hänet naurettiin kioskilta ulos, koska myyjät eivät ymmärtäneet sanaakaan. Sen jälkeen hän sanoi, ettei enää halunnut puhua suomea, ennen kuin osasi kaikki sijamuodot.
Käskin hänen unohtaa sijamuodot ja sanoin, että kyse oli vain ääntämisestä.

Suomen kielen hallitsemisessa näyttäisi kokemusteni mukaan olevan kysymys parista asiasta. Toinen on ääntämyksen tärkeys. Toinen on huumori. Usein toitotetaan sitä, miten helppoa suomea on lausua, koska kaikki kirjoitetaan, kuten sanotaan. Joo, mutta kukas se on, joka sanoo asioita? Jos se on ruotsalainen, tämä ääntää ruotsin ääntämissääntöjen mukaan.

On silti olemassa foneettisia neroja. Pitkäaikainen eksäni esimerkiksi, joka herätti huomiota Jyväskylän kesäisellä kävelykadulla, koska oli niin hyvä ääntämään suomea. Kaksi metriä pitkä mies, joka kuulosti täsmälleen suomalaiselta lapselta, sanomien sisällön ollessa vielä aloittelijan tasolla. "Kato miten pitkä juna!" hän saattoi kailottaa niin että ihmiset kääntyivät - vain siitä ilosta, että osasi niin sanoa.
"Hirmumyrsky!" hän huudahti, kun tuuli vähän.

Huumorista puheen ollen muistan, miten hän saattoi huvittaa ystäväperhettä sanomalla itsestään asioita mielettömällä ajoituksella ja täydellisellä aksentilla. "Mä oon täys paska." tai "Mä oon helvetin ruma". Missä lie oppinut juuri nämä yhdistelmät.

Oikea lause oikeaan aikaan

Kaikista runollisin ja luovin lausahdus kuultiin sen sijaan viimeisimmän poikaystäväni suusta. Suomen suven grilli-illassa hän tuumasi: "Makkara laulaa!" kun yksi käristeistä halkesi niin, että sai ilmoille vinkuvan äänen. Kaikki remahtivat nauramaan.

Kun on vähän kielellistä lahjakkuutta ja tilannetajua, ei ole vaikeaa olla ihmisten silmissä yksi niistä harvoista ruotsalaisista, jotka ovat oppineet suomea. Ja siitä saa pisteitä.

Koko loppukesän sama mies opetteli sijamuotoja ja tenttasi sanoja. Sitten hän sanoi, ettei enää jaksanut ja vähän myöhemmin hän laittoi suhteenkin poikki. En tiedä, oliko syynä liian haasteelliseksi muuttunut kielenopiskelu. Hänellä kun oli ollut tavoitteena tulla oikein erityisen hyväksi suomen kielessä ollakseen ruotsalainen. Ehkä juuri se sai hänet luovuttamaan.

Olemme yhä ystäviä ja joskus juttelemme suomeksi, vaikka mies on unohtanut lähes kaiken. Minä taas vuorostani päätin, etten enää yrittäisi opettaa kenellekään suomea.
– Sinä olet viimeinen poikaystävä, kenelle aion opettaa suomea, minä totesin.

En tiedä ottiko hän sen kohteliaisuutena vai loukkauksena.

Lisää

Har du frågor eller förslag gällande våra webbtjänster?

Kontakta gärna Sveriges Radios supportforum där vi besvarar dina frågor vardagar kl. 9-17.

Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".