Etualalla kirja Nationellla minoriteters rättigheter
Vähemmistöpolitiikka on tähän mennessä epäonnistunut lähes täysin takaamaan vähemmistöihin kuuluvien oikeudet kaikissa Ruotsin kunnissa. Foto: Sisuradio

DO: Lennart Rohdinin ehdotukset eivät parantaisi vähemmistöoikeuksia tarpeeksi

"Ilman sanktioita vähemmistöoikeudet toteutuvat heikosti"
1:36 min

Vähemmistöjärjestöjen lisäksi myös esimerkiksi syrjintäasiamies DO pitää hallituksen selvittäjän Lennart Rohdinin ehdotuksia vähemmistölain ja vähemmistöpolitiikan parantamiseksi täysin riittämättöminä.

Syrjintäasiamies DO:n asiantuntija Lars Lindgren toteaa, että heidän mielestään vähemmistöoikeuksien toteutumisessa olisi tarvittu selkeämpi ja voimakkaampi uusi alku.

Syrjintäasiamiehen mielestä kesäkuussa hallitukselle selvityksensä jättänyt Lennart Rohdin on keskittynyt mietinnössään ehdottamaan nykyisiin vähemmistöoikeuksiin vain pieniä parannuksia.

DO olisi toivonut, että selvittäjä olisi sen sijaan miettinyt laajemmin, miten Ruotsi parhaiten toteuttaisi kansanvälisiä sitoumuksiaan kansallisten vähemmistöjen ihmisoikeuksista.

Esimerkiksi syrjinnänvastainen perspektiivi ja historiallisten vääryyksien korjaaminen jäivät DO:n mielestä puuttumaan selvityksestä, asiamies kirjoittaa lähetevastauksessaan hallitukselle.

 "Ei tuo tarvittavaa parannusta"

Lennart Rohdinin selvityksessä todetaan, että vähemmistöpolitiikka on tähän mennessä epäonnistunut lähes täysin takaamaan vähemmistöihin kuuluvien oikeudet kaikissa Ruotsin kunnissa.

Syrjintäasiamies DO ei usko, että tilanne parantuisi merkittävästi Rohdinin ehdotuksien toteutuessa.

– Meillä ei ole mitään sitä vastaan, että kunnille esimerkiksi annetaan tehtäväksi luoda tavoitteet ja suuntaviivat vähemmistöpoliittiseen työhön, mutta emme usko, että se riittää, syrjintäasiamiehen asiantuntija Lars Lindgren sanoo. 

"Sanktiot edellytys lain toteutumiselle"

Etenkin syrjintäasiamies jäi kaipaamaan lisäselvitystä ja ehdotuksia seuraamuksista, jos lakia ei noudateta, sekä yksittäisten ihmisten oikeudesta valittaa heitä koskevista päätöksistä. 

Sanktiot tai valitusoikeus ovat lähes edellytys sille, että vähemmistöoikeudet voidaan toteuttaa.   

– Jos valtion viranomaisten tai kuntien pitää toteuttaa vähemmistöjen oikeudet, jotka eivät ole aivan selkeästi määriteltyjä laissa, ja laista lisäksi puuttuvat sanktiot ja valvonta, on tilanne hyvin hankala, Lindgren selventää.

"Kaikille hallintoalueoikeudet" 

Lisäksi syrjintäasiamies kehottaa lähetevastauksessaan hallitusta selvittämään, millä tavalla tai tavoilla kaikille kansallisille vähemmistöille ja vähemmistökielille voitaisiin taata samat oikeudet, jotka tällä hetkellä ovat vain hallintoaluekunnissa asuvilla.

DO ei ole tyytyväinen siihen, että esimerkiksi oikeus vähemmistökieliseeen esikouluun, vanhustenhoitoon ja asiointiin omalla kielellä kunnan kanssa on myös Lennart Rohdinin ehdotuksissa sidottu siihen, että asuu kyseisen kielen hallintoaluekunnassa.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".