Uusi vanhainkoti Äppelparken.
Äppelparkenin avajaiset järjestettiin syyskyyssa. Foto: Madeleine Rapp/Sveriges Radio

Halstahammariin avattiin ensimmäinen suomenkielinen vanhustenhoito-osasto

Asukas: "Täällä on kavereita, joiden kanssa voi rupatella"
0:49 min

Halstahammariin on avattu uusi vanhainkoti Äppelparken. Uuteen hoitokotiin mahtuu sata asukasta. Kyseessä on ensimmäinen hoitokoti, jossa on myös osasto suomenkielisille vanhuksille.

Suomenkielisen osaston päällikön mukaan vanhainkodissa on tilaa kymmenelle suomenkieliselle asukkaalle. Toistaiseksi paikoista on täytettynä vain kahdeksan.

– Uskon, että paikkoja tarvitaan lisää, sillä Halstahammarissa on iso osa asukkaista suomenkielisiä, osaston päällikkö Tuula Friberg sanoo.

Hallstahammarin kunnan mukaan asukkaista noin 23 prosentilla on suomalaistausta. Kunta on kuulunut suomen kielen hallintoalueeseen vuodesta 2010 lähtien. Uusi vanhainkoti on kunnan ensimmäinen palvelutalo, jossa on suomenkielinen osasto.

Täällä on kavereita, joiden kanssa voi rupatella ja laskea leikkiä.

Lisää

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".