Kåsör Henriikka Leppäniemi
Opettaja Henriikka Leppäniemellä on onneksi enemmän hyviä kuin huonoja kielipäiviä. Foto: A-L Hirvonen Nyström/SR Sisuradio

#Kielipuoli: Ruotsinopettaja Henriikka Leppäniemelläkin on huonoja kielipäiviä

"Yhtä raivostuttava kokemus on se, kun huomaa, että tänään onkin bad language day"
5:59 min

Kun sanat eivät vain tule suusta ulos, tai kun ne kuulostavat oudoilta ja menevät väärin; silloin on huono kielipäivä. Henriikka Leppäniemi pakinoi.

Kaikilla, jotka vähänkin välittävät ulkonäöstään, on luultavasti joskus ollut niin sanottu ”bad hair day” – huono hiuspäivä. Sitä tapahtuu esimerkiksi, jos on pessyt hiuksensa illalla ja herännyt kanan takapuolelta näyttävän kuontalon kanssa.

Enkä siis tarkoita sellaista tukkapörröä, jota tietoisesti haetaan ruiskuttamalla siihen jotain tököttiä, joka lupaa luoda bed hair -tyylisen kampauksen tyyliin ”tämän aineen avulla luot autenttisen lookin, jossa lähdet töihin ja kouluun satavarmasti vastaheränneen näköisenä”.    

Koska on olemassa käsite ”huono hiuspäivä”, lienee tavallisinta, että ihminen herää hiusten suhteen ihan neutraalissa tilassa. Mutta niinä huonoina hiuspäivinä hiukset eivät vain tottele, vaikka asettelisi jakauksiaan ja lettejään ja nutturoitaan kuinka taiteen kanssa ja aivan samalla tapaa kuin muinakin päivinä. Tekisi mieli ajella pää puliksi sellaisina päivinä.

Yhtä raivostuttava kokemus on se, kun huomaa, että tänään onkin bad language day eli huono kielipäivä.

Onkohan teillä kokemusta sellaisesta? Minä ainakin herään joinakin aamuina siihen, että kieli ei vain tottele. Yleensä sille ei ole mitään erityistä syytä. Mahdollisesti huonosti nukuttu yö, mutta ei aina sitäkään.

Eikä ole mitään tapaa yrittää tehdä asialle mitään. Ei ole olemassa mitään tahnaa tai tököttiä, jolla vetreyttää kieltään.

Mitään ei voi tehdä

Joskus sitä ei huomaa, ennen kuin on liian myöhäistä, kun taas joskus kieli kääntyy huonosti suussa jo aamulla. Jos pitää peruuttaa hammaslääkäriaika juuri sinä aamuna tai varata aika terveyskeskukseen jo aamusta, voi olla, ettei saa monta sanaa sanottua. Ruotsi on unohtunut; hyvä kun oman nimensä osaa mongertaa.

Mitä sitten on tehtävissä? Voi aloittaa kankean kielen vetreyttämisen puhumalla jotain lemmikkieläimelleen, perheelleen tai elämänkumppanilleen. Ne eivät yleensä tuomitse. Ja jos on jollekin ulkopuoliselle asiaa jo aamuvarhain, voi lähettää tekstiviestin, sillä tämä äkillinen ja tilapäinen puhekyvyttömyys koskee juuri puhuttua kieltä, ei viestejä.

Äidinkieltään taitaa aina jotenkuten, mutta tässä tapauksessa on yleensä kysymys vieraasta kielestä. Esimerkiksi nyt ruotsista.

Eri kieltä puhuva kumppani ei auta asiaa. Mutta tutulle sitä osaa onneksi kommunikoida vaikka käsin tai muuten ruumiinkielellä.

Huono kielipäivä tarkoittaa, että suusta ei tule mitään ymmärrettävää ruotsiksi tai siltä ainakin tuntuu.

Sellaisena päivänä muiden ihmisten kanssa kommunikoiminen on yhtä kamppailua. Voihan sitä harjoitella töihin mennessä esimerkiksi puhumalla vieraille ihmisille bussipysäkillä tai yrittää vaihtaa pari ylimääräistä sanaa kahvilan kassan kanssa, kun ostaa kahvin. Eli harjoitella kielen käyttöä ennen töihin saapumista, ennen kuin on tosi kyseessä.

Mutta saattaa vain latistaa itsetuntoa, jos ei tule ymmärretyksi tai jos alkaa liikaa miettiä sitä, että verbaalisesti haastava työpäivä on vielä edessä.

Opettajan kuuluu myöntää heikkoutensa

Sellaisen puhetyöläisen kuin opettajan – kaiken lisäksi vielä ruotsinopettajan – mielestä huono kielipäivä on tietenkin täydellinen katastrofi. Joskus olen ihan joutunut myöntämään oppilaille tappioni.
”Tänään en osaa muuten puhua ruotsia niin kuin yleensä, sellaista sattuu. Minullekin”.

Mielestäni on kuitenkin parempi vain myöntää reilusti heikkoutensa, kuin yrittää pitää kulissia yllä. Joskus oppilaat ovat tunnistaneet itsensä tilanteesta. Esimerkiksi oltuaan lomalla kotimaassaan joillekin oppilaistani on käynyt niin, että he ovat ikään kuin unohtaneet ruotsin.

Onneksi vain väliaikaisesti. Totta kai se kuormittaa aivoja, kun koko ajan pitää puhua ”vieraalla” kielellä, vaikka olisikin asunut täällä jo kauan.

Myös kielen äkillinen tai edestakainen vaihto saattaa ottaa koville. Olen monesti hypellyt työpäivän aikana ruotsin ja englannin välillä ja siihen väliin harrastanut vähän kommunikointia suomeksi perheen ja ystävien kanssa.

Joskus taas ei ole kyse kokonaisesta huonosta kielipäivästä, jolloin puhe menee plörinäksi, vaan sattuu sitäkin, että yksi suomeksi tai englanniksi lausuttu sana, paikannimi tai vastaava saa minut automaattisesti jatkamaan kokonaisen lauseen kyseisellä kielellä.

Pelottava mörkö

Yleensä nauran sille ja osoitan asian selvästi, jolloin siitä ei tule sellainen kauhea mörkö, jota pitää pelätä.

Opetustilanteessa asia on vähän nolompi kuin privaattielämässä, kun suusta pääsee väärille teille johdatteleva ”siis” tai ”mitä”. Mutta on tapahtunut niinkin, että olen ruotsin alkeiskurssilla puhua popottanut parikin lausetta suomeksi – ilman, että minä tai maahanmuuttajaoppilaat huomasivat yhtään mitään.

Tai sitten joku hoksasi mokan, mutta oli kohtelias eikä halunnut huomauttaa asiasta. Helpointa tahaton kielenvaihto on ainakin minun kohdallani, jos sanon vahingossa ”että” sanan ”att” sijasta.

Voi siis käydä niin, että kokonainen sivulause pulahtaa ulos suomeksi.

”Vad sa du?” on joku ruotsalainen tuttavani joskus kysynyt, kun minä poden huonoa kielipäivää ja mongerran mitä sattuu.

Onneksi ystävät ja tuttavat ymmärtävät.

Ymmärtäkäämme myös itse itseämme ja olkaamme itsellemme armollisia, jos huomaamme, että meillä on huono kielipäivä. Se ei ole sama kuin huono kielipää tai kielitaito. Ihmispolon pää on joskus kovilla.

Tärkeintä on, etteivät huono hiuspäivä ja huono kielipäivä osu samalle päivälle!   

Lisää

Lisää aiheesta: Kielipuoli

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".