Hanna Lindberg ja Jorma Ikäheimo jalkapallojen ja Ruotsin lipun kanssa
Iltapäivän juontajat Hanna Lindberg ja Jorma Ikäheimo voitonhuumassa. Foto: Taneli Männikkö/SR Sisuradio

Iltapäivässä Milanon ihme ja muita sankaritekoja

Iltapäivä palasi vielä hetkeksi Milanon maagiseen iltaan. Kuulimme myös yhteiskunta-analyysiä valkoisesta hirvestä. Päivän kysymyksessä etsittiin uro- eli sankaritekoja.

Vieraana oli yksi Sisuradion Suomi100-konsertin eli #mittfinland-liven musiikintekijöistä, Juuso Pikanen Fritjof ja Pikanen -duosta tunnettu ruotsinsuomalainen.

Tiistaina (14.11.2017) julkaistu Mäklarstatistiken kertoi siitä, mistä pitkään oli huhuiltu eli asuntojen hintojen laskusta. Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella? Soitimme asunnonvälittäjä Markus Malmille.

Tiistain listassa perehdyimme ihmisryhmiin, jotka saavat usein tahtomattaan paljon neuvoja. Eli millaista on olla ristiriitaisten neuvojen pommituksena esimerkiksi sinkkuna tai pienten lasten vanhempana?

Tietysti palasimme myös eilisillan maagiseen hurmioon. Nimittäin Ruotsin jalkapallomaajoukkueen sankarilliseen venymiseen Milanon San Sirolla. Sankaritekoihin liittyi myös päivän kysymyksemme.

Halusimme tietää, millaisen sankarillisen työn tahi uroteon sinä olet tehnyt. Pienen tai suuren.

Oletko haravoinut oman ja naapurin pihan kertaheitolla, tehnyt seitsemän ruokalajin aterian nälkäiselle suurperheelle, suksinut kultaa koulun hiihtokisoissa yhdellä sauvalla tai vaikka pelastanut  jonkun hengen?

Lisää aiheesta: Iltapäivä

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".