Pirjo Stråte
Surun keskellä oli selvittävä päivä kerrallaan, Pirjo Stråte kertoo. Foto: Tuomas Ojala
Vanhusten itsemurhat

Pirjo Stråte: Itsemurha on edelleen tabu

Omaisten vertaistuki on tärkeä osa itsemurhien ehkäisyssä
15 min

Pirjo Stråten elämä romahti kun hänen 20-vuotias poikansa teki itsemurhan. Apua surun keskellä oli vaikea löytää, mutta lopulta hän löysi SPES-yhdistyksen ja sitä kautta vertaistukea.

Pirjo Stråte on SPES-yhdistyksen vara-puheenjohtaja valtakunnallisella tasolla ja Tukholman jaoston puheenjohtaja. Hän löysi yhdistyksen pariin etsiessään apua omaan suruunsa. Nyt hän tekee yhdistyksessä täysipäiväisesti töitä.

Moni jää surunsa kanssa yksin

Stråte kertoo, että itsemurhaan liittyy edelleen häpeä ja asia on yhteiskunnassa tabu. Moni omainen jää surunsa kanssa yksin.

Stråte kertoo, että kun läheinen tekee itsemurhan, pitävät ihmiset hautajaisiin asti yhteyttä ja esittävät suruvalittelujaan. Sen jälkeen yhteydenoto monesti lopahtavat. 

Myös surutyön odotetaan tapahtuvan nopeammin, Stråte kertoo

– Ennen yhteiskunnassamme oli vuoden suruaika, mutta nykyään ihmiset alkavat jo kolmen kuukauden jälkeen hoputtamaan sanoen, että täytyy elää eläviä varten. 

Omaisten tuki on ehkäisyn ensiaskel

Itsemurhien ehkäisy alkaa Stråten mukaan omaisten auttamisesta, sillä he ovat suuri riskiryhmä. Lähipiirin tulisi reagoida, jos huomaa että pahoinvoiva läheinen muuttaa käytöstään. Stråte sanoo, että on uskallettava kysyä, kuinka henkilö voi ja jos hän sanoo haluavansa hävitä, on pysyttävä tukena ja jatkettava kuuntelemista. 

– Jos henkilö on jo miettinyt, miten itsemurhan tekisi, on vaara jo todellinen. Silloin on etsittävä ammatti apua, eikä saa ohittaa keskustelua olan kohautuksella, Stråte painottaa.

Mahdollisuus myös suomenkieliseen tukiryhmään

Stråte väläyttää myös mahdollisuutta perustaa SPES:in Tukholman toimintaan suomenkielisen vertaistukiryhmän. 

– Jos suomenkieliselle vertaistuelle on tarvetta, niin se on täysin mahdollista, Stråte sanoo.

SPES auttava puhelin: 08-345873
Avoinna joka päivä: 19.00-22.00

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".