Henriikka Leppäniemi Hit-hevosensa kanssa.
1 av 2
Punainen tamma Hit juttelee, myös ihmisille. Foto: Privat
Henriikka Leppäniemi Lukas-hevosensa kanssa.
2 av 2
24-vuotias työhevonen Lukas ja Henriikka Leppäniemi. Foto: Privat

#Kielipuoli: Henriikka Leppäniemi kielikylvyssä eläinten maailmassa

"Välillä kutsun sitä vieläkin tyhmäksi blondiksi ..."
8:59 min

Kun hevonen hirnuu, puhuuko se silloin ihmiselleen?
Harvoin - mutta jos oikein oppii kuuntelemaan, voi ainakin kuvitella sen keskustelevan juuri minun kanssani.

Krönika: Detta är en personlig betraktelse. Åsikter som uttrycks är krönikörens egna.

Kielikylpy eläinten maailmassa 

Välillä kun olen oikein väsynyt ihmisvilinään, lähden töistä tavallista aikaisemmin ja suunnistan maalle.
Töissä vilisee opiskelijoita, työtovereita ja mitä lie vahtimestareita, joten tällaisen suomalaisen metsäläisen pitää säännöllisin väliajoin päästä sosiaalista kaaosta pakoon.

Maalla on toki ihmisiä, mutta maalla on myös eläimiä.

Olen kahden hevosen onnellinen omistaja, ja jos minulla käy hyvä tuuri, saan ratsastusreissulla tavata niin kanoja, koiria kuin vähän repaleisia tallikissojakin.

Silitän tallin pihaan päästyäni kissoista muhkeinta, eli Smirreä, joka tulee aina siihen viereeni mankumaan silitystä tai jotain hyvää syötävää. Joskus taskustani löytyy sille kissan nameja, mutta yleensä se saa tyytyä siihen että rapsutan sitä kaulan alta.

Smirreä ei ole vaikea tulkita. Jos se heittäytyy maahan makaamaan, se tarkoittaa että pitää rapsuttaa mahan alta.
Jos se taas kiehnaa naukuen kyljessä koko sen ajan kun luon lantaa, se tarkoitta tavallisia rapsutuksia.
Jos se taas jää istumaan eteeni, tuijottaa silmiin ja naukuu lakkaamatta, se tarkoitta että nameja tekisi mieli.
Vaikka se kommunikoikin minulle ja minä takaisin, tämä kommunikaatio ei ole alkuunkaan yhtä häiritsevää kuin työpaikan jatkuva hulina.

Välihuomautuksena sanottakoon, että luin vastikään tutkijasta, joka oli todennut kissojen naukuvan eri lailla eri puolella Ruotsia.
Miten paljon onkaan maailmassa vielä tukittavaa, mitä tulee eläinten kommunikaatioon. Vain mielikuvitus on rajana.

Kanojen kanssa en paljon juttele, eivätkä nekään minulle. Nokkivat vain pihalla, sillä ne ovat saaneet ruokansa.
Vain silloin, kun niillä on nälkä, ne menevät tallinomistajan oven eteen kotkottamaan, kukko joukon johtajana.

Kummallinen koira?

Yksi tallinpihan eläin, jota minun on joskus vaikea tulkita, on labradorinnoutaja Buddy.
Se käyttäytyy kuin sillä olisi vakavia keskittymisvaikeuksia, hyörii ympärillä kuin väkkärä ja juoksee vähintään aina häntä heiluen tervehtimään.
Tai toisaalta taitaa sitäkin olla helppo lukea. Sehän haluaa vain leikkiä. Ja jos alkaa leikkiä eli heittää sille kepin tai pallon, se menee ihan sekaisin onnesta.
Joskus se raahaa eteeni jonkun luun, kepin tai likaisen vilttinsä, jolle menetti poikuutensa, mutta niille en osaa oikein tehdä mitään.
Helpompi keskittyä hevosiin.

Tällä eläinten asuttamalla farmilla asustelee myös islanninhevostammani Hit. Se on toinen kahdesta karvaturvastani. Toinen, vanha työhevosruuna Lukas, asuu ylläpidossa muutaman kymmenen kilometrin päässä ja viettää onnellisia eläkepäiviä vuohien ja muiden hevosvanhusten kanssa.

Hit taas on parhaassa iässään. Suloinen näpsäkkä hevonen, jonka ostin pari vuotta sitten itsenäisyyspäivänä. Rakastuin sen punaruskeaan karvaan ja vaalean harjaan. Liinakko, kuin suomenhevonen joulukortissa konsanaan.
Aluksi meillä oli vähän kommunikaatiovaikeuksia. Hit oli nuori ja vain alustavasti koulutettu. Se ei aina tajunnut ratsastettaessa, että sen piti mennä eteenpäin tai kääntyä.
Pysähdellä se kyllä osasi, niin että olin tippua selästä kun se ravattuaan pätkän yhtäkkiä pysähtyi kuin seinään.

Välillä kutsun sitä vieläkin tyhmäksi blondiksi, mikä oli liikanimi, jonka annoin sille alkuaikoina sen törmäillessä minne sattuu ja kompastuessa omiin jalkoihinsa.

Yrittämällä oppii ymmärtämään

Eläinten kanssa kommunikoinnissa on se jännä dimensio, että jos ei ymmärrä, pitää opetella ymmärtämään.
Eivät ihmisetkään toisia aina ymmärrä, mutta koska on usein yhteinen kieli käytössä, ei kuunnella rivien välistä samalla tavalla kuin esimerkiksi hevosten kanssa.
Ja tammat vielä ovat oikukkaita, eivät suostu tottelemaan joinain päivinä, vaikka ymmärtäisivätkin.

Hitin kanssa olen oppinut viestimään kropan avulla. Hevoseni on niin herkkä, että pelkästään jo jännittämällä vatsalihaksiani se nykyään pysähtyy.
Kun alan keinua sen käynnin tahdissa, se ymmärtää sen käskyksi mennä kovempaa vauhtia eteenpäin.


Joinakin päivinä Hit ei kuitenkaan tottele, vaikka ymmärtää mitä haluan.
Se on kuin jääräpäinen aasi joka ei liiku minnekään, ja jos liikkuu, se potkaisee vaan huvikseen vähintään ratsastuskentän aidan poikki. Ehkä sillä on silloin PMS?


Joka tapauksessa se kommunikoi minulle jotain. Sitä ettei sitä sinä päivänä huvita kentällä työskentely. Silloin ohjaankin polleni maastoon ja siellä yleensä homma kulkee.
Hit päristelee muutaman kerran ja siitä tiedän, että se rentoutuu.

Kenelle heppa hirnuu?

Monet luulevat, että hevoset hirnuvat ja hörisevät kun niillä on asiaa, mutta harva hevonen hörisee ja hirnuu ihmisille. Heppakaverin perään ehkä hirnutaan, jos jäädään yksin talliin tai tarhaan, ja kun kaveri sitten ilmestyy näköpiiriin, sille höristään.


Ja tuntuu olevan jotenkin statussymboli hevospiireissä, jos oma hevonen hörisee omalle ihmiselleen.

Mutta silloinkin voi olla ehkä kyse ruoasta – siitä että hevonen luulee saavansa tai saa emännältään tai isännältään iltaheinät tai kaurat.
Kun hevoset sen sijaan juttelevat ihmiselle, ne esimerkiksi hamuilevat taskuja namupaloja etsien tai alkavat kuopia halutessaan mehevän porkkanan tai lisää heinää.
Voipa tosin silloin olla kyseessä muukin rauhattomuus; ehkä hevosella vain on kiire lenkille. Yleensä tulkintoja on monta ja se tekee hevosten kanssa hommailemisesta niin mielenkiintoista. Analysoitavaa riittää!

Lisää vauhtia, kiitos!

Pohjoisruotsalainen työhevoseni Lukas puolestaan on ollut erikoisuus tässä hevosten täyttämässä elämässäni. Hän on hyvin viisas, onhan hän jo kaksikymmentäneljä vuotta.
Kun Lukaksella vielä ratsastettiin, se huokasi ja pärisi aina lenkillä. Luulin sen aluksi ilmaisevan, että se rentoutuu, mutta jos en tehnyt mitään, se vain jatkoi huokailua ja päristelyä niin kauan, että sen sävy muuttui ärtyisäksi, lähes vihaiseksi. Kunnes tajusin: oli liian hidas vauhti!
Kun lisäsin tempoa, Lukas ravasi tai laukkasi innoissaan päätänsä viskellen ja päästi joskus ilmoille pienet pukit eli potkaisi ilmaa vauhdin hurmasta paksuilla karvajaloillaan.

Ratsastus on mahtava harrastus. Siinä saa samalla sekä raitista ilmaa, liikuntaa ja aivojumppaa, että myös meditaatiota ja kosketusta luontokappaleisiin joita voi oppia ymmärtämään, vaikka se onkin haasteellista.
Ja hevosen paikkahan on tunnetusti maalla, ja siellä voi törmätä muihinkin maatilan eläimiin, kuten kanoihin, vuohiin tai kissoihin.
Ja lehmiin, joihin emme Hitin onneksi usein törmää.

Tammani pelkää lehmiä kuin lammas sutta ja viestittää selvästi tämän tekemällä yllättävän täyskäännöksen kotiin päin, jos näkee yhdenkään kauempana laiduntavan mustavalkoisen naudan.

Jos yritän pakotta sitä lehmätarhan ohi, se vapisee peloissaan kuin haavanlehti ja siksi valitsen yleensä vähemmän haastavan ratsastuslenkin.

Olen ollut pari kertaa tallinomistajien talonvahtina maalla, ja on ollut ihana leikkiä, että hevoset ovat siinä minun naapurissa.
Jonakin päivänä tahdonkin ostaa talon maalta.
Tutustuin tallinomistajan kotona esimerkiksi papukaijaan, joka jutteli minulle skoonen murteella yöllä – minun tietämättä mitä se minusta oikein halusi. Se sekä puhui, että matki röyhtäyksiä, jarrujen kirskuntaa ja oluttölkin avaamisesta kuuluvaa ääntä. Hauska kokemus sinänsä, vaikken ymmärtänyt mikä sai sen puhumaan taikka vaikenemaan.

Mutta ihaninta oli saada yhteys eläimiin ja luontoon, olipa yhteistä keltä tai ei. Annoin käskystä siilille maitoa samalla kuin tallikissoille ja juttelin pääskysille, joilla oli pesä tallin kattoparrussa, mistä tuijotti muutama pieni nälkäänsä kiljuva linnunpoikanen.
Sitten menin antamaan hevosille aamuheinät ja ne hörisivät minulle.

Niin halusin ainakin asian tulkita: juuri silloin ne juttelivat minulle, eivät heinille.

Lisää

Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".