Tuhkarokko leviää Göteborgissa

Yleisinfektio, joka vie mehut aikuiseltakin
1:41 min

Göteborgissa joulun alla puhjennut tuhkarokkoepidemia johti torstaiaamuna siihen, että paikallisen sairaalan lastenakuutti jouduttiin sulkemaan ja saneeramaan, koska akuuttiin oli saapunut tautia sairastava henkilö.

Tämä on yhdeksäs Göteborgissa muutaman viikon sisällä todettu tapaus. Epidemiologian erityisasiantuntija Mia Kontio Suomen terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta sanoo, että akuuttiin ei kannata mennä tartuttamaan muita jos epäilee sairastavansa tuhkarokkoa.

–  Jos tulee ihottumaa ja nousee korkea kuume, päivystykseen kannattaa aina ensin soittaa.

Rokotteita jätetään väliin sivuvaikutusten takia

Pohjoismaisessa rokotusohjelmassa tuhkarokkoa vastaan on rokotettu lapsia 35 vuoden ajan ja sitä vanhemmat ovat yleensä jo sairastaneet taudin. Itse Mia Kontio sairasti tuhkarokon vasta aikuisiässä ja joutui silloin sairaalaan tiputukseen, vaikka olikin muuten hyväkuntoinen.

Vaarallisinta tuhkarokossa ovat sen aiheuttamat jälkitaudit, eli erilaiset bakteeritulehdkset hengitysteissä ja aivoissa. Mia Kontio on tietoinen siitä, että jotkut jättävät lapset rokottamatta kolmoisrokotteen aiheuttamien sivuvaikutusten takia. Rokote voi aiheuttaa tuhkarokon kaltaisia oireita.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".