Ett internationellt och ett finskt vaccinbevis
Monelta rokotuskortti on kadonnut vuosien saatossa. Foto: Lotta Hoppu / SR Sisuradio

Etkö tiedä, mitä rokotuksia olet saanut? – Tee näin!

"Aina parempi ottaa rokote, kuin jättää ottamatta"
1:40 min

Onko tuhkarokkorokotus otettu ja jäykkäkouristusrokote uusittu? Asian selvittäminen täydellä varmuudella voi olla vaikeaa, sillä tietoa aikuisten lapsena saamista rokotteista ei löydy Suomessa eikä Ruotsissa keskitetysti miltään viranomaiselta.

Göteborgin tuhkarokkotapausten lisääntyessä moni miettii, onko oma suoja eri tauteja vastaan kunnossa.

Tieto voi löytyä lapsuuden kotikunnan terveyskeskuksesta – tai lapsena saadusta rokotuskortista. Monelta kortti on kuitenkin kadonnut, eikä soittokierros houkuta. Lisäksi ei terveyskeskuksilla ei ole aina vanhoja tietoja tallessa.

Rokoteasiantuntija, terveydenhoitaja Nina Strömberg Suomen Terveyden ja hyvinvoinninlaitokselta antaakin seuraavat ohjeet:

  1. Tarkista syntymävuotesi perusteella THL:n tai Ruotsissa syntyneenä Folkhälsomyndighetenin taulukosta, mitä rokotuksia ikäluokkasi on saanut. Jos vanhempasi eivät ole vastustaneet rokottamista, olet suurella todennäköisyydellä saanut rokotteen. 

  2. Jos et kuulu rokotteen saaneeseen ikäluokkaan, ota selvää, oletko sairastanut taudin. Esimerkiksi lähes kaikki ennen 1960-lukua Suomessa syntyneet ovat altistuneet tuhkarokolle (mässling), ja heillä on sitä kautta suoja. Rokotukset aloitettiin Suomessa 1975 ja Ruotsissa 1971.

  3. Jos välttämättä tarvitset kirjallisen todisteen rokotuksista ja rokotuskortti on kadonnut, ole yhteydessä lapsuutesi kotikunnan terveyskeskukseen.

  4. Jos tietoa rokotuksesta tai sairastamisesta ei ole saatavilla, ota rokote varmuuden vuoksi.

Folkhälsomyndighetenin ja THL:n taulukoista löytyvät kaikki kansallisissa rokotusohjelmissa olevat taudit poliosta jäykkäkouristukseen. 

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".