Amnesty huolissaan Euroopan turvapaikanhakijapolitiikasta

1:34 min

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty on huolissaan turvapaikanhakijoiden kohtelusta Euroopassa. Järjestö tuomitsee muun muassa EU:n Turkin ja Libyan kanssa solmimat sopimukset, joilla on pyritty estämään turvapaikanhakijoiden tulo Välimeren yli Eurooppaan. Myös Pohjoismaat ja erityisesti Suomi saavat osansa kritiikistä.

Turvapaikan saamisen ehtoja on kiristetty kaikkialla Euroopassa vuoden 2015 jälkeen. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty on asiasta huolissaan.

- Tilanne turvapaikanhakijoiden lähtömaissa ei ole muuttunut paremmaksi, päinvastoin huonommaksi.

Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin mukaan tilanne on huolestuttava, koska turvapaikkapäätösten taustalla pitäisi olla lähtömaiden tilanne, eivät poliittiset tai taloudellisen seikat.

Pohjoismaille kritiikkiä tiukentuneesta linjasta

Välimeren yli Eurooppaan tulleiden turvapaikanhakijoiden määrä on puolittunut viimeisen vuoden aikana. Taustalla ovat muun muassa EU:n Libyan ja Turkin kanssa solmimat sopimukset siirtolaisuuden kontrolloimisesta. Amnesty tuomitsee sopimukset.

- EU on ostanut rahalla itselleen ihmisoikeussopimusten vastaisesti mahdollisuuden, että näistä maista ei tule turvapaikanhakijoita.

Amnestyn tänään julkistamassa vuosiraportissa jaetaan pyyhkeitä myös Pohjoismaille. Erityisesti kritiikkiä saa Suomi, joka on kiristänyt muun muassa turvapaikanhakijoiden mahdollisuuksia saada oikeusapua ja lyhentänyt päätösten valitusaikoja.

Amnestyn Suomen johtajan Frank Johanssonin mukaan ongelmia on kuitenkin kaikissa Pohjoismaissa.

Näemme, että sekä Tanska, Ruotsi, Norja että Suomi ovat osa sitä kaltevaa pintaa, jossa liu'utaan kohti alhaisinta mahdollista tasoa. Tämä on yleiseurooppalainen ilmiö, jossa ihmisoikeuksien ja palautuskiellon absoluuttinen kunnioittaminen ei tunnu enää merkitsevän niin paljon.

Amnestyn mielestä esimerkiksi Afganistaniin ei pitäisi palauttaa ihmisiä lainkaan.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade ljud i menyn under Min lista