Kauniin kesän synkät tilastot

2:02 min

Tämän vuoden hukkumistilastot eivät ole hauskaa luettavaa. Elokuun loppuun mennessä Ruotsissa oli hukkunut 115 henkeä, kun vastaava luku Suomessa oli 74 hukkunutta. Kaunis kesä on osaselitys synkkiin lukuihin.

Yhteistä Suomella ja Ruotsilla on, että kummassakin maassa on paljon rantaviivaa. Kun tutkiskelee tämän vuoden hukkumistilastoja, helposti löytää myös lisää yhtäläisyyksiä.

Ruotsissa kaikista tänä vuonna hukkuneista yli kahdeksankymmentä prosenttia oli miehiä ja Suomessa tilanne on kutakuinkin sama. Tavallisin uhri on vanhempi mieshenkilö, joka liikkuu vesillä ilman pelastusliivejä.

On arvioitu, että puolet, tai parhaimmillaan kahdeksan kymmenestä, olisi voinut pelastua, jos heillä olisi ollut oikein puetut pelastusliivit päällä.

– Se, mikä pistää silmään tilastoja vertaillessa on, että täällä on tänä vuonna hukkunut kymmenen lasta, kun taas Suomessa on kokonaan vältytty lasten hukkumisonnettomuuksilta. Mitään yksiselitteistä syytä tähän eroon on kuitenkin vaikea löytää, toteaa Kristiina Heinonen.

Voi olla kyse vuotuisista vaihteluista, koska nämä onnettomuudet vaihtelevat aika lailla. Kyllä Suomessakin hukkuu lapsia noin kuudesta kahdeksaan vuodessa.

Vaikka tämän vuoden tilastot ennakoivat aika surullista vuotta, niin mistään ennätysluvuista ei kuitenkaan vielä ole kysymys. Ei Ruotsissa eikä Suomessa.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade ljud i menyn under Min lista