Ulf Kristersson (M) luovuttaa allianssihallituksen suhteen – ainakin toistaiseksi

Moderaattien puheenjohtaja Ulf Kristersson lopettaa tehtävänsä hallitustunnustelijana. Puhemies Andreas Norlén aloittaa kolmannen puhemieskierroksen maanantaina.

Moderaattien puheenjohtaja Ulf Kristersson kertoi sunnuntain tiedotustilaisuutensa tehneensä kaikkensa muodostaakseen hallituksen, jossa on "niin paljon allianssia kuin mahdollista". Tällä hetkellä Kristersson kertoo, ettei näe edellytyksiä sellaiselle hallitukselle. 

Puhemies Andreas Norlén kertoi samassa tiedotustilaisuudessa, että moderaattien puheenjohtaja ei jatka hallitustunnustelijan tehtävässään. Maanantaina pidetään uusi puhemieskierros, jonka aikana Norlén aikoo valita uuden hallitustunnustelijan. 

Allianssihallitus jäihin

Kristersson kertoo esittäneensä kolmea eri hallitusvaihtoehtoa, mutta ymmärtäneensä, ettei mikään niistä näillä näkymin tulisi saamaan valtiopäivien enemmistöä äänestyksessä.

Kristersson sanoo kuitenkin jättävänsä kaikki ehdotukset "pöydälle", ja olevansa edelleen valmis pääministeriksi. Ehdotuksen koalitiohallituksesta Kristersson tyrmää. 

Koalitiohallitukset pitäisi säästää kriisitilanteisiin, kuten sota-aikoihin, sanoo Kristersson. 

Viikonlopun aikana Kristersson esitteli uuden hallitusvaihtoehdon Facebook-kirjoituksessa. Moderaattien puheenjohtaja ehdotti niin kutsuttua "3-2-1" -mallia, jossa ainoat hallituspuolueet olisivat moderaatit ja kristillisdemokraatit.

Sekä keskustapuolueen puheenjohtaja Annie Lööf että liberaalien Jan Björklund tyrmäsivät ehdotuksen.  

Grunden i vår journalistik är trovärdighet och opartiskhet. Sveriges Radio är oberoende i förhållande till politiska, religiösa, ekonomiska, offentliga och privata särintressen.
Du hittar dina sparade ljud i menyn under Min lista