Supikoira
Supikoira leviää pohjolassa Foto: Mårdhundsprojektet/TT Nyhetsbyrån
Iltapäivä

Supikoira tulee, onko Ruotsi valmis?

8:36 min

Vain puoli vuotta sitten supikoiria oli Ruotsissa kourallinen. Nyt tilanne on toinen: syynä tähän on Suomen supikoirakannan ennätysmäinen nuorentuminen. Nyt eläimiä valuu myös Ruotsin puolelle.

Ruotsissa supikoirien määrä on kääntynyt kasvuun usean laskuvuoden jälkeen. Lämpimän kesän aikana Suomeen syntyi ennätyksellisen suuri pentukanta, joka levittäytyy pohjois-Suomesta kohti Ruotsia.

Vaarallinen ihmiselle

Metsästäja Juha Mäkimartti on mukana yhteis-pohjoismaisessa hankkeessa, jonka tavoitteena on pitää supikoirakanta pienenä. Mäkimartin mukaan supikoira on haittaeläin, joka levittää ihmisille vaarallisia tauteja esimerkiksi marjojen kautta. Hänen mukaansa Suomen populaation leviämiselle on kuitenkin hidasteita rajan tuntumassa.
– Suomessa on nyt suuri populaatio. Toisaalta Ruotsissa on nyt koulutettu osaavia supikoiran metsästäjiä ja siellä on tekemisen meininki.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade ljud i menyn under Min lista