Ruotsi on saanut uuden hallituksen

2:47 min

Ruotsin pääministeri Stefan Löfven on lukenut valtiopäivillä hallitusjulistuksensa ja esitellyt Ruotsin uuden hallituksen.

Hallitukseen on valittu  kuusi uutta ministeriä. Hallitus saa myös yhden kokonaan uuden ministeriön: infrastruktuuriministeriön.

"Yksittäisen ministerin valta vähäinen"

Södertörnin korkeakoulussa työskenetelevän valtiotieteilijä Jaakko Turusen mukaan Ruotsin hallituksessa yksittäisen ministerin valta on suhteellisen vähäinen.
– Hallitus tekee yhdessä päätökset. Suomessa ministereillä on enemmän valtaa omilla sektoreillaan.

Uusia ja vanhoja nimiä

Jo ennakkoon oli tiedossa, ettei kulttuuri- ja demokratiaministeri Alice Bah Kuhnke (MP) jatka tehtävässään. Uudeksi kulttuuriministeriksi on nimetty Amanda Lind (MP) ympäristöpuolueesta. Hänen pöydällään ovat myös kansallisiin vähemmistöihin liittyvät asiat.

Niin ikään entinen koulutusministeri Gustav Fridolin (MP) ilmoitti jo aikaisemmin jättävänsä paikkansa. Anna Ekströmistä (S) tulee uusi koulutusministeri.

Ulkoministerinä jatkaa Margot Wallström (S) ja finanssiministerinä Magdalena Andersson (S). Puolustusministerinä jatkaa Peter Hultqvist (S).

Uudeksi sisäministeriksi on nimetty Mikael Damberg (S).

Viime hallituksen maatalousministeri Sven-Erik Bucht (S) lopettaa hallituksessa. Uudeksi maatalousministeriksi on nimetty Jennie Nilsson (S).

Hallitus saa myös yhden kokonaan uuden ministeriön: infrastruktuuriministeriön. Anders Ygeman (S) palaa hallitukseen kun hänestä tulee infrastruktuuriministeriön energia- ja digitalisaatioministeri.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade ljud i menyn under Min lista