Hallitus tutkituttaa Suomen digitaalimallin

Hallitus ei pidä digitaalista DAB-radiojakelua ainoana vaihtoehtona nykyiselle ULA-jakelutekniikalle. Torstaina Valtiopäiville jätetyssä kirjelmässä kulttuuriministeri Leif Pagrotsky perää lisäselvitykisiä radiolähetysten muista teknisistä jakeluratkaisuista. Hallitus odottaa myös nykyistä tiiviimpää yhteistyötä radion ja tv:n kesken Suomen malliin.

Hallituksen DAB-lähetyksiä koskeva kirjelmä Valtiopäiville oli odotettu sen jälkeen, kun kulttuuriministeri Leif Pagrotsky antoi viime viikon alussa puhelimitse ennakkotiedon Ruotsin Radion johdolle. Ennakkotiedon mukaan hallitus ei ole valmis vaihtamaan nykyistä ULA-verkkoa digitaaliseen DAB-jakeluverkkoon. Kirjelmässä ei esitetä mitään nopeita muutoksia radiolähetysten jakelusta.

Sisuradion nimeä siinä ei esimerkisi edes mainita, vaikka Sisuradio on ainoa vakinainen DAB-radiokanava, Valtiopäivien päätöksen mukaisesti. Kulttuuriministeri toteaa kirjelmässä, että kaikkia muita digitaalisia jakeluvaihtoehtoja ei ole tutkittu tarpeeksi.

Esimerkiksi hän ottaa muun muassa television- ja radion digitaalisen jakelutekniikan yhteistyön, joita parhaillaan kokeillaan Suomessa.
Kuttturiministerin neuvonantaja Per Lager sanoo, että maan suurimman vähemmistön radiolähetykset on erityisesti huomioitu Radion ja Valtion välisessä sopimuksessa.

Per Lager sanoo, että jakelutekniikka joutuu erityisen tarkastelun kohteeksi tulevassa julkisen palvelun TV- ja radiotoimintaa koskevassa esityksessä. Silloin selviää myös Sisuradion tulevaisuus. Esitys nimittän jätetään Valtiopäiville tulevana keväänä, tarkemmin maaliskuun aikana.
Tämä torstaina Valtiopäiville jätetty hallituksen kirjelmä menee Valtiopäivien käsiteltäväksi tammikuun puolivälissä, kun Valtiopäivät aloittaa kevätistuntokauden.

SR Sisuradio/Veli Raasakka
veli.raasakka@sr.se

Hallituksen kirjelmä valtiopäiville: 2005/06:66

Grunden i vår journalistik är trovärdighet och opartiskhet. Sveriges Radio är oberoende i förhållande till politiska, religiösa, ekonomiska, offentliga och privata särintressen.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".