Uusi laki suonut turvapaikan suurimmalle osalle tähän asti

Turvapaikkahakemuksensa uudelleen käsittelyä on hakenut yli 22 000 henkilöä marraskuun puolessa välissä voimaan tulleen tilapäisen turvapaikkalain nojalla. Suurin osa niistä reilusta 2400 henkilöstä, joiden hakemus on käsitelty, saa jäädä Ruotsiin. Moni tähän asti käsitelty tapaus on koskenut lapsiperheitä, kertoo migraatioviston Flenin yksikön käsittelijä Raija Mäntylä.

Maaliskuun loppuun asti voimassa oleva väliaikainen turvapaikkalaki koskee niitä, jotka ovat jo aikaisemmin saaneet kielteisen päätöksen turvapaikkahakemukseensa, mutta jotka siitä huolimatta asuvat edelleen Ruotsissa.

Uutta käsittelyä hakeneesta reilusta 22 300 ihmisestä osa on elänyt piilossa, mutta eniten heidän joukossaan on henkilöitä, joita ei ole pystytty karkottamaan Ruotsista syystä tai toisesta. Esimerkiksi siksi, että tilanne kotimaassa on ollut liian epävakaa.

Tähän mennessä Migraatiovirasto on ratkaissut reilun 2400 henkilön kohtalon. Näistä suurin osa, noin 87 prosenttia, on saanut oleskeluluvan Ruotsista. Turvapaikan saaneiden joukossa on myös muita kuin lapsiperheitä, esimerkiksi Irakin levottomilta alueilta kotoisin olevia henkilöitä, Migraatioviraston käsittelijä Raija Mäntylä kertoo.

SR Sisuradio/Kaisa Vuonokari
kaisa.vuonokari@sr.se

Grunden i vår journalistik är trovärdighet och opartiskhet. Sveriges Radio är oberoende i förhållande till politiska, religiösa, ekonomiska, offentliga och privata särintressen.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".