Uumajan teemapäivillä kehitetään naapurusten yhteistyötä

Vuosittaiset politikkaa, taloutta ja elinkeinoelämää käsittelevät ruotsalais-suomalaiset teemapäivät järjestetään huhtikuun alussa Uumajassa.
- Uumajalla on hyvät suhteet Suomeen päin, ja niitä halutaan kehittää, kertoo Uumajan Yliopiston tiedottaja Ann Katrin Björner.

Aiempina vuosina Lundin ja Göteborgin yliopistojen kanssa järjestetty tapahtuma on siis tänä vuonna sijoitettu Uumajaan. Huhtikuun neljäntenä ja viidentenä päivänä Uumajan asukkaat ja muutkin saavat mahdollisuuden kuunnella luentoja ja keskusteluja Ruotsin ja Suomen mahdollisuuksista kehittää yhteistyötään.

Aiheina ovat muun muassa aluepolitiikka, elinkeinoelämä, metsäteollisuus ja kulttuuri. Yhteisenä teemana kaikille luennoille on tänä vuonna tulevaisuuden haasteet, joista esimerkiksi globaalisaatio on yksi. Tapahtumaan osallistuu muun muassa Suomen entinen pääministeri Esko Aho, Outokummun toimitusjohtaja Juha Rantanen, Vaasan kaupunginjohtaja Markku Lumio ja useita tutkijoita eri aloilta.

Tapahtuman tarkoitus on ensikädessä kannustaa yliopistoja ja elinkeinoelämää yhteistyöhön. Tiedottaja Ann Katrin Björner uskoo kuitenkin, että varsinkin ensimmäinen päivä, joka järjestetään Uumajan Työväentalolla, voi kiinnostaa suurempaakin yleisöä.

Osallistuminen Uumajan Ruotsalais-Suomalaisiin teemapäiviin on ilmaista. Ilmoittautua voi Suomen suurlähetystön nettisivujen kautta.

SR Sisuradio/Erik Regnström
erik.regnstrom@sr.se

Grunden i vår journalistik är trovärdighet och opartiskhet. Sveriges Radio är oberoende i förhållande till politiska, religiösa, ekonomiska, offentliga och privata särintressen.
Du hittar dina sparade ljud i menyn under Min lista