Vähemmistönuorille esitetään samoja etuja kuin vammaisille

Hallituksen selvittäjä Paavo Vallius esitti viime viikolla hallitukselle jättämässään mietinnössä erityistukea kansallisten vähemmistöjen nuorisojärjestöille. Nuorisojärjestöt itse ovat jo aikaisemmin vaatineet parempia ehtoja varoja hallinnoivalta nuorisohallitukselta.

Nuorisohallituksessa asiasta vastaava Staffan Eklund sanoo, että sopiva malli saattaisi olla, että kansallisten vähemmistöjen nuorisojärjestöt saisivat tukea samoin ehdoin kuin vammaisjärjestöt.

Ruotsinsuomalaisten nuorten liitto sekä juutalaisten nuorisoliitto ovat yhdesssä käyneet keskusteluja nourisohallituksen kanssa vähemmistöjen huomioimisesta nykyistä paremmin valtion tukea myönnettäessä. Kun nuorisohallitus marraskuussa jätti tukijärjestelmän uudistamista koskevan raporttinsa hallitukselle, ei siinä kuitenkaan vähemmistöjä mainittu. Nuorisohallituksesta vakuutettiin, ettei asiaa oltu unohdettu vaan tarkoituksena oli täydentää raporttia tältä osin myöhemmin. Raporttia ei kuitenkaan ole täydennetty kirjallisesti, mutta nuorisohallitus sanoo ottaneensa asian esille hallituksen kanssa käydyissä keskusteluissa. Vähemmistöjärjestöjen rinnastaminen vammaisjärjestöihin toisi kevennystä tukivaatimuksiin, sanoo nuorisohallituksen yhdistysyksikön päällikkö Staffan Eklund.

Nuorisohallituksella on siis jo valmis ajatus siitä, miten vähemmistöjärjestöjen elinehtoja voisi parantaa. Hallitukselle se ei kuitenkaan ole jättänyt konkreettista ehdotusta tukisääntöjen muuttamisesta vaan odottaa ensin hallituksen kannanottoja muihin esittämiinsä muutoksiin.

SR Sisuradio/Kaisa Vuonokari
kaisa.vuonokari@sr.se

Grunden i vår journalistik är trovärdighet och opartiskhet. Sveriges Radio är oberoende i förhållande till politiska, religiösa, ekonomiska, offentliga och privata särintressen.
Du hittar dina sparade ljud i menyn under Min lista