Pakkosuomi uhan alla Ahvenanmaalla

Ahvenanmaan ja Manner-Suomen välillä muhii uusi kieliriita. Ahvenanmaan maakuntahallitus kaavailee pakkosuomen pullauttamista pois lukion oppimäärästä. Hanke herättää kiivasta vastusta Suomessa, jossa Ahvenanmaan aikeiden uskotaan herättävän henkiin keskustelun ruotsin asemasta suomalaiskouluissa.

Ahvenanmaan peruskouluissa suomi on vapaaehtoinen oppiaine. 80 prosenttia koululaisista valitsee sen silti opetusohjelmaansa.

Lukioissa suomen opiskelu sen sijaan on pakollista, mutta nyt peruskoulujen vapaaehtoisuusmalli haluttaisiin ulottaa myös sinne. Maakuntahallituksen opetusvastaava Camilla Gunnell ei usko, että vapaaehtoisuus heikentäisi ahvenanmaalaisnuorten kiinnostusta suomenkieltä kohtaan.

Camilla Gunnell korostaa kuitenkin että Ahvenmaa tarvitsee myös ranskan ja saksan osaajia. Suomessa Ahvenanmaan suunnitelmat ovat jo ehtineet herättää kritiikkiä. Yksi arvostelijoista on eduskunnan sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Säde Tahvanainen.

Tahvanainen uskoo, että mikäli pakkosuomi hylätään Ahvenmaalla kysymys pakkoruotsista herää henkii myös Manner-Suomen puolella. Päätös Ahvenanmaan lukion suomen opetuksen kohtalosta tehdään kevään aikana.

SR Sisuradio/ Katri Nisula
katri.nisula@sr.se

Grunden i vår journalistik är trovärdighet och opartiskhet. Sveriges Radio är oberoende i förhållande till politiska, religiösa, ekonomiska, offentliga och privata särintressen.
Du hittar dina sparade ljud i menyn under Min lista