Tukholman ruosukirjaston rahoitus on saatu kuntoon

Tukholman ruotsinsuomalaisen kirjaston rahoitus on varmistunut viimeistä palasta myöten.

Helsingin toimittajamme saamien tietojen mukaan Suomen opetusministeriö tukee kirjaston toimintaa tänä vuonna vajaan 200 tuhannen kruunun summalla.

Suomen mukaan tulo on edellytys myös Ruotsista tulevalle rahoitukselle.

Ruotsin hallitus, Tukholman lääni ja Tukholman kaupunki päättivät ruotsinsuomalaisen kirjaston tukemisesta jo viime vuonna. Ehtona rahoille on kuitenkin ollut Suomen mukaantulo. Nyt tämäkin ehto on täyttynyt. Suomen opetusministeriöstä vahvistetaan Sisuradiolle, että Suomen valtio tukee kirjastoa tänä vuonna 21 000 euron eli vajaan 200 000 kruunun summalla.

Kirjastoa hallinnoivan Tukholman Suomen instituutin johtaja Bengt Packalén kertoo että nyt kasassa on koko kirjaston vuotuinen 1,75 miljoonan kruunun budjetti.

Ruotsinsuomalainen kirjasto on vuosia toiminut tappiolla ja lakkautusuhan alla. Nyt myös jatko näyttää turvatulta, sillä Ruotsin rahoituksesta uskotaan tulevan pysyvän.

SR Sisuradio/Katri Nisula
katri.nisula@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".